C4, 12.00 – 12.45: Unien todellisuus

Pasi Jääskeläinen ja Anne Leinonen keskustelivat scifi- ja fantasiakirjallisuudesta ja kirjoittamisesta ylipäätänsä. Mielenkiintoista seurattavaa, mutta ei kuitenkaan mitenkään suuresti mullistavaa.

Anne Leinonen:

Hyvä romaani lähtee vessaan mukaan.

Pasi Jääskeläinen:

Olen kuollut kuusi tuntia heräämisestä.

Molemmat kirjoittajat myöntävät kirjoittavansa tietyllä tavalla nyrjähtäneitä tarinoita, jotka saavat jossain määrin vaikutteita kirjoittajien omista unistaan. He molemmat näkevät unia aika paljon ja unissa oleellisena osana ovat pelottavat ryhmät. Tämän valossa minusta ainakaan ei tulisi kirjailijaa, koska näen vain harvoin unia ja ne unet heijastavat omaa tylsää elämääni suoraan.

Pasi Jääskeläinen kertoo, että hänen bloginsa palvelee kolmea erilaista päätarkoitusta. Blogi on toisaalta kirjojen markkinointikanava, keino käydä dialogia lukijoiden kanssa sekä myös vähäisessä määrin päiväkirjana, vaikkei hän kuulemma blogiinsa mitään hirveän henkilökohtaista kirjoitakaan. Hän on myös kirjoittanut blogiinsa ohjeet kuinka hänen uusinta kirjaansa, Lumikkoa tulisi lukea siten, että kaikki sen monikerroksiset hienoudet selviäisivät – kirja kannattaisi kuitenkin ensin lukea ilman ohjeita.

Mielenkiintoinen termi: reaalifantasia. Genrerajat ovat vain teennäisiä ja turhaan kirjoittamista rajoittavia. Kirjoittamisen pitäisi olla täysin kirjailijalähtöistä ja genremääritys tulisi tehdä jälkikäteen jos lainkaan. Kirjat ovat ensisijaisesti taidetta.

Sekä Pasi Jääskeläinen että Anne Leinonen tunnustavat syyllistyvänsä egogooglaukseen, koska se on kuulemma keino saada palautetta. Vain harvat lukijat antavat palautetta kirjailijoille, luultavimmin koska kirjailijoiden yllä leijuu näennäinen gloria, joka pelottaa useimmat ihmiset matkoihinsa.

Väliaika höpötystä

Avajaisesitelmän jälkeen ohjelmassa piti olla Jari Lehtisen esitelmä Anime Suomessa, mutta kuinkas ollakkaan, kun kello kävi yhtätoista tuli yksi järjestäjistä saliin ja sanoin, että jos odotatte sitä esitelmää, niin se on peruttu. Mainittakoon, että vielä varttiavaille yksitoista, tullessani saliin, sitä ei ollut merkitty peruutetuksi salin ohjelmaan. Organisaation lapsus vaiko viimehetken peruutus? Sitä emme ehkä koskaan saa tietää.

Tällä yllätystauolla maistui normaalihintainen (ei kuulemma ole opiskelijahintoja, kun on tapahtumasta kyse) cappuchino yliopiston kirjaston kahvilassa. Ko. kahvilasta ei kannata ostaa lattea sillä se on kovin mauton ja ”maitomainen” (tiedän, että siinä pitääkin olla maitoa, mutta tuo on huonolla tavalla maitomainen). Jos joku haluaa täydellisen laten niin suosittelen Cafe Vocaa Forumin alakerrassa. Kahvin jälkeen minulla oli vielä aikaa, joten kävin pikaisesti ostoksilla hakemassa yhden kehyksen.

Väliajan lopulla täytyi urheasti vetää henkeä ja tunkeutua yliopiston päärakennuksen aulaan ja puikkelehtia siellä hitaasti ja epävarmasti kohti C4-salia, joka toisessa kerroksessa sijaitsee. Tungos oli minusta kammottava, mutta jotkut järjestäjien merkeillä varustautuneet kuuluivat puhuvan, että tänä vuonna on vähän väkeä, kun täällä mahtuu sentään kävelemään. Mitenkähän ne muulloin ovat siirtäneet porukan paikasta A paikkaan B – sädettämällä? Päärakennuksella on aivan liikaa ruuhkaa, jotta sieltä voisi blogata, mutta onneksi yliopiston kirjaston kirjahyllyjen lomassa toimii langaton verkko ja sieltä löytyi vielä pistorasiakin nälästä kärsivälle koneelle.

Aika moni on pukeutunut jotenkin käsittääkseni etupäässä anime-genren mukaisesti, joten paikoitellen tuntuu, etten kuulu joukkoon. Jos tuntisin genreä paremmin nuo puvut voisivat kertoa minulle jotain muutakin kuin vain sen mitä niistä ensisilmäyksellä näkee. Pukeutuminen ei ole ainoa seikka joka minua erottaa joukosta, sillä hyvä ystäväni Samettinyytti osui aika hyvin ennustaessaan, että yleisön joukossa on paljon minua dekadin nuorempia tyttöjä. Noh, toistaiseksi en ole vielä talloutunut heidän jalkoihinsa, joten kaikki hyvin. Saa nähdä miten käy illan Harry Potter -paneelin yhteydessä.

Huomio ja kysymys: Miksi ihmiset jäävät aina norkoilemaan ja juttelemaan keskelle kulkureittejä tai oviaukkoja estäen tai ainakin vaikeuttaen toisten kulkua hyvin tehokkaasti!?

Finncon’07 avajaiset

Onnistuin olemaan juonimpi kuin järjestäjät, mutta minulla olikin kotikenttä etu. C1-salin pääovella oli nimittäin vahti estämässä saliin pääsyn ennen varsinaisen ohjelman alkua ja sivuovillakin paloi varattu valo, mutta kukaan ei ollut tajunnut laittaa varattuvaloa tai vahtia C2-salin eli yläsalin oville ja yläasalihan on yhteydessä juhlasaliin =). Näin ollen pääsin ensimmäisenä yleisön edustajana saliin ja sain seurata järjestäjien valmistautumista avajaisiin. Hyvin se näytti sujuvan. C1-C2-saliyhdistelmän eittämättä paras paikka on yläsalin puolella oleva istuin numero 732 ja toiseksi paras on sen vasemmalla puolella oleva. Suurinosa yleisöstä mahtui tänään alasaliin ja luultavasti meidät muutkin olisi saatu sinne mahdutettua, jos meidät vain olisi sinne tungettu – hyvä kuitenkin ettei niin tehty.

Conin avaussanat lausui Hänen keisarillinen korkeutensa keisari Pirk, joka toivotti meidät kaikki tervetulleiksi maatalousnäyttelyyn =) Avaussanojen jälkeen Kimmo Tuominen piti fysiikan esitelmän otsikolla hiukkasten tanssi. Itse hiukkasten tanssin esittivät esitelmän aikana Saara Henriksson ja Riikka Kaihovaara. Fysiikan esitys käsitteli symmetriaa ja kuinka se on kaunista tai siis lähes täydellinen symmetria on kaunista täydellisen symmetrian ollessa täydellinen hirviö. Samaisessa esityksessä saimme myös tietää, että golf-pallo lentää pitkälle niiden pintakuoppiensa ansiosta, koska ne rikkovat symmetrian. Sen lisäksi saimme kuulla hyvin korkealentoista fysiikkaa suhteellisuusteoriasta, kvanttifysiikasta ja näiden erikoisaloista. Näin jälkeenpäin voin vain kysyä olikohan tuo esitelmä lainkaan suhteutettu kuulijakuntaan, joka oli varsin nuorta. Voisin veikata, että suurin osa ei ymmärtänyt tuosta mitään, kun minäkin sain siitä irti vain kourallisen vaikka olenkin lukenet kvanttifysiikkaa yliopistolla ja muutenkin ko. aihetta seurannut. Tanssijat sen sijaan onnistuivat erinomaisesti. Heidän liikkeratansa olivat varsin kauniita ja kiitettävän suuria, joten tanssia oli mielyttävää katsoa vielä riviltä 31:kin. Kaunis esitys. Ehkä se tanssi olisi voinut olla ennen tai jälkeen tuon esitelmän, jolloin olisi voinut keskittyä molempiin vuorollaan.

Lauantaina avajaisia odotellessa

Olin liikkeellä kaupungilla jo seitsemän aikaan, koska halusin tietää millainen Jyväskylä on Jyväskylän kesän aikaan aamulla. Juurikaan ketään katujen ja terassien siivoajia lukuunottamatta ei näkynyt, paitsi pari juopunutta jo keskiän ylittänyttä pariskuntaa.Tässä kaupungissa on paha puute. Kiertelin keskustassa etsien kahvilaa joka aukeaisi pian tai olisi jo auki, mutta ei sellaista osunut kohdalle. Varhaisin aukeaja taisi olla Wayne’s Coffee, mutta entästä nyt enää sinnekään lähde. Unohdin eilen ethernet-kaapelini kotia, joten minulla ei ole nettiä nyt käytettävissä Jyväskylän asunnollani. Tästä syystä juuri siirsin juuri äskön eilen kirjoittamani näyttely kirjoitukset ja yhteenvedon eilisestä. Noh, käyhän se näinkin. Istun Yliopiston kirjaston sivuoven vierellä olevien pöytien ääressä kirjoittamassa tätä. Tähän ei sada ja yliopiston langaton kantaa tähän juuri ja juuri. Koska tämä kaupunki on selvästi kahvinvastainen näin kesäaikaan, kun mikään kahvila ei aukea säälliseen aikaan, täytyi minun käydä kaupasta (se sentään aukeaa säällisesti keskustassa) hakemassa salmiakkisuklaata sekä 70% suklaata. Ne yhdessä sateisen sään kanssa tuntuvat piristävän päivääni jonkin verran. Tässä on vielä tunnin verta avajaisiin. Kuulette niistä sitten jossain vaiheessa.

Perjantain summa summarum

Päivä sujui varsin hyvin. Aamulla mielenkiintoisia luentoja. Ja ennen luentojen alkua mennessäni saliin istumaan tiedeperjantain puheenjohtaja esitteli minut muille tiedeperjantain järjestäjille sanoen jotakuinkin ”Tässä on meidän uskollisin kävijä. Hän saapui jo tuntia aikaisemmin.” Parempi olla ajoissa kuin myöhässä. Osanottajakunta ei ainakaan vielä tänään ollut koostumukseltaan lainkaan sellainen mistä eräs hyvä ystäväni Alyssa Samettinyytti minua jo aikoja sitten varoitti, mutta huomenissa sen sitten näkee millaiseksi itse conien yleisökoostumus tulee. Minä en kyllä kestä, jos paikalla on 10-15 vuotiaita alan harrastajia pilvin pimein. Tänäänkin tuskastuin Keski-Suomen museossa, kun siellä oli yhden pariskunnan seurassa pari lasta. Ja lapset tietenkin pyörivät ympäri museota toisten ihmisten riesana. *Ärrinmurrin* Kaupungin museossa minua harmitti joukko eläkeläisnaisia, jotka puhuivat kovaan ääneen ja vielä nauroivatkin. Museossa saa minusta kyllä puhua, mutta hillitysti ja hiljaa. Itseasiassa tuo museokäynti olisi ollut nautinnollisempi ajattelevassa seurassa, mutta kaikkeahan ei voi saada.

Tämä päivä onkin hyvä lopettaa Jyväskylän yliopiston Athenaeumin aulan kirjahyllyssä olevaan toteamukseen/pyyntöön.

Ethän anasta!
Varkaan vie dekaani!

K-S museokin lumoaa

Kaupungin museon jälkeen jatkoin tutustumista taiteeseen Keski-Suomen museossa, jossa niin ikään esitellään Lumo ‘07 triennaalin valokuvia, että muuta taidetta. Keski-Suomen museokin on auki näin perjantaisin ilman pääsymaksuja, mikä on todella hyvä juttu.

Ensimmäisessä kerroksessa on Riitta Hytönen-Pasasen tekstiilitaidetta nähtävillä salillisen verran. Hän käyttää ryijyi- ja pujottelutekniikoilla tekemissään tekstiileissä varsin paljon tummia voimakkaita sävyjä, mutta löytyy vastapainoksi muutamia vaaleitakin töitä ja keskeltä salia löytyy kirkkaana kiinnekohtana lämpimän keltainen auringonkehrämäinen spiraali. Kuviot ovat selkeitä ja ymmärrettäviä, mutta toisaalta jää miettimään, että ovatko ne sittenkin jotain muutakin kuin vain kuvioita. Mitä niillä on kerrottavaa katsojalle?

Lumo näyttelyssä Pieter Hugo esitteli Looking Aside-näyttelyssään kasvokuvia ihmisistä, joiden kasvoilla oli jokin piirre joka tavallisesti saisi katsojan katsomaan muualle. Joillain oli viallinen silmä, osalla huulihalkiot, joidenkin kasvot olivat muuten vain erikoisen väriset. Pistää miettimään millaista heidän elämänsä on heidän vammojensa parissa, mutta sehän varmaan Hugon tarkoituskin on ollut.

Hugon kuvien jälkeen voi lähes rauhoittavasti katsella Alejandro Gonzalez‘n kuvia otsikolla The City of Havanna. Kuvissa esitellään ensinnä kaunista luonto-rakennus kontrastia muutaman kuvan verran, kuten esimerkiksi pahasti rappeutuva Venäjän suurlähtystö. Rauhallisten kuvien jälkeen siirrytäänkin Havannan Lenin puistoon ja sen ympristöön. Lenin-puiston veden täyttämä amfiteatteri tuo mieleen vedenpuhdistamon.

Jos piti Pieter Hugon kuvia vammautuneista ihmisistä voimakkaina, niin Mikhael Subotzky Die Vier Hoeke Umjiegwand-otsikkolla voi pitää vähintäänkin yhtä vaikuttavina. Ne kuvat ovat Etelä-Afrikasta, Pollsmooren turvavankilan selleistä ja vankien tiloista. Yhdessä kuvassa vangille tehdään tatuointia sellissä ja eräässä vanki puolustautuu vartioiden uhatessa tätä koiralla.

Egyptiläiseltä Lara Baladilta näyttelyssä on kaksi todella värikylläistä työtä. Toinen on Parfyymeja & basaari – Allahin puutarja ja toinen Oikeutta äidille. Molemmat työt ovat sekoitelmia niin valokuvista kuin maalauksestakin. Ensimmäinen sisältää paljon naishahmoja, jotka ovat puettu kuka enemmän ja kuka vähemmän. Kaksi naista on täysin alasti ja heidän kuvansa ovatkin sumennettuja, sillä vaikka kyse onkin jo pitkälle viedystä taulusta Allahin puutarhaksi, niin jotain rajoja kuitenkin taitelija sentään haluaa säilyttää. Jälkimmäiseksi mainittua taulua hallitsevat kolme suurta kissapetoa, jotka tavallaan vahtivat kaikkia muita, niin ihmisiä kuin satu- ja uskonnollisiakin hahmoja.

Valokuvien jälkeen kävin vielä pikaisessa tahdissa läpi Keski-Suomi näyttelyn, jonka olen jo kerran aiemminkin käynyt katselemassa. Tällä kertaa kiersin sen oikeaan suuntaan. Näyttelyhalli oli kovin hämärä, joten kaikista upeista näyttelyesineistä ei pystynyt erottamaan kaikkia hienoja yksityiskohtia, asia josta pistin palautetta palautekirjaan.

Kaupungin museossa Lumoa

Kirjoitettuani blogimerkinnät yliopistonkirjastossa tiedeperjantain osalta loppuun ja juotuani kupposellisen kahvia Cafe librissä – nimenomaan kahvia, sillä ko. paikassa ei kannata tilata erikoiskahveja, paitsi ehkä cappuchinoa – suuntasin kulkuni Jyväskylän kaupungin taidemuseoon Kauppakadulle. Tänään oli perjantai joten museoon oli vapaa pääsy kuten aina, joten erityisen otollinen käynti; tuskin olisin maksavana asiakkaana koskaan museoon mennytkään. Ensimmäinen havaintoni museossa oli ihanasti vastaanottava ja sisäänsä kietova viileys (kerettiläistä sanoa noin, mutta se on totuutta parhaiten kuvaava termi).

Alimmassa näyttelytilassa esiteltiin Dale Yudelmanin valokuvataidetta otsikolla Reality Bytes. Yudelman on kuvannut kontrastia köyhien ja rikkaiden välistä kontrastia Afrikassa sangen voimakkaasti. Kuvissa on käytetty paljon erilaisia vastakkainasetteluita, kuten esimerkiksi teoksessa lakanat, jossa vilttiin kääriytynyt katulapsi nukkuu lakanoita mainostavan näyteikkunan edessä. Hieman erikoisempi vastakkain asettelu löytyy Liha-teoksesta, jossa kuvataan kuljetusautossa roikkuvaa teurastettua ruhoa ja auton vieressä kuvan vasemmassa laidassa on lihava länsimaalaisen näköinen nainen. Lieneekö tässä jonkinlainen vertaus alkuperäisten afrikkalaisten köyhien ja länsimaisten rikkaiden suhteesta toisiinsa; rikkaat ovat vieneet köyhältä nahatkin.

Toisessa kerroksessa kohtasin ensinnä kohtasin tanskalaisen C.C. Haslund-Christenssenin valokuvia tavallisista tanskalaisista ihmisistä niin maalta kuin kaupungistakin. Yhteistä kaikille tanskalaisuuden lisäksi oli heidän sijoittumisensa. Heidät oli kuvattu tiellä sekä edestä että takaa päin. He olivat kuin matkalla ja heitä katsottiin sekä menneisyydestä että tulevaisuudesta.

Näyttelyssä esiteltiin myös Rana ElNemr‘n Telekinesis -projektio, mutta en jäänyt sitä katselemaan. Minusta erilaiset projektorilla seinälle heijastettavat kuvapätkät ovat tylsiä ja mitään sanomattomia. Lyhyt elokuvat olisivat sitten erikseen, mutta tuon alku ei näyttänyt kovin vetoavalta. Niinpä jätin sen väliin ja siirryin eteenpäin.

Raul Corderolta esittelyssä oli sangen erikoislaatuinen työ, Huone jossa on tuuletin. Siinä työssä näyttelytilan kattoon heijastettiin projektorilla kuva pyörivästä tuulettimesta ja huoneen seinille oli sijoitettu sumeita maalauksia, joista jokainen kuvasi eri aikaa ja joiden jokaisen päällä näkyi hahmo tuulettimesta.

Jose A. Figuerolta oli näyttely otsikolla My 60’s. Se koostui 60-luvun tyylisistä mustavalko kuvista, joista suurinosa oli erittäin epäselviä muualta kuin päätemansa kohdalta. Lähes kaikissa kuvissa oli nainen tai jokin muu feminiininen elementti, mutta se näytteli lähinnä kehyksen tai täytteen roolia taikka oli sitten alistettu puhtaasti objektiksi. Tähän kaavaan oli vain muutama poikkeus, sillä yhdessä kuvasta naista taikka femiiniä hahmoa en löytänyt lainkaan ja kahdessa muussa nainen oli joko pääosassa tai lähes samanarvoinen miehen kanssa.

Suomalaiset Jaana ja Tiina Penttinen olivat rakentaneet muutamista valukuvista videonpätkiä, joita näytettiin useammalla pienellä ruudulla yhtäaikaa. Uskomatonta miten tylsää taidetta sitä voidaankaan tehdä ja vielä sijoittaa museoon. Täytyy vain toivoa, että joku siitä pitää ja osaa arvostaa sitä, sillä muutoinhan tuokin arvokas näyttelypaikka olisi turhaan viety jonkun nuoren ja lupaavan taitelijan nenän edestä.