Arkisto

Archive for 23.07.2007

Järkyttävää

En ole ennättänyt blogata vähään aikaan kunnolla, enkä bloggaisi nytkään, mutta Hesarin sivuilta löytyi muutama niin järkyttävä tapaus, että on pakko blogata niistä jotain.

  • Merkel sallisi tietokoneiden etäurkinnan terrorismin torjumiseksi – Olenko minä ainoa, jonka mielestä tämä kuulostaa siltä mitä Hitler olisi tehnyt 2000-luvulla? Idea hyvä, mutta se antaa valvovalle osapuolelle aivan liikaa heikosti kontrolloitavaa valtaa ja heikentää tietoturvaa helpottaen rikollistenkin toimintaa.

  • Humalaiset lapset kivittivät poliiseja Tanskassa – Otsikko ei sitä kerro, mutta juttu kertoo, että lapset olivat 10-12-vuotiaita. Hirviöt käyttäytyivät niin kurittomasti ja uhkaavasti, etteivät heidän vanhempansa pystyneet hillitsemään heitä, vaan poliisi oli kutsuttava paikalle. Sen jälkeen hirviöt päätyivät sairaalassa mellastettuaan poliisin putkaan. Toivottavasti nämä kauhuelokuviakin kammottavammat hirviöt saavat kunnollisen rangaistuksen; vaikkapa opiskelemaan luonnontieteitä latinaksi. Kymmenvuotias ja humalassa. Mitä lasten vanhemmat ovat oikein ajatelleet ja tehneet? Vanhemmat voisi myös laittaa oikeuteen ja tuomita koviin rangaistuksiin. Ja alkoholi. Tulisi selvittää mistä nämä hirviöt saivat alkoholinsa ja mitä näille alkoholin toimittajille voisi tehdä. Vastuutonta.

Luontoäiti kiusaa ja vettä kengässä.

Projekti etenee pienistä ongelmista huolimatta ja asiat näyttävät menevän pieleen, mutta jokin kuitenkin aina ratkaisee ongelman.