Miksi kauppojen täytyisi olla auki sunnuntaina?

Miksi ihmiset haluavat kauppojen olevan auki sunnuntaisin? Henkilökohtaisesti minulle ei ole juurikaan merkitystä ovatko kaupat auki sunnuntaina vaiko eivät. Jos kaupat ovat silloin auki saatan kaupassa sunnuntaina piipahtaa, mutta aivan yhtä hyvin joudan käymään myös arkena tai lauantaina. Entäpä sitten ne jotka käyvät töissä pitkien matkojen takana? Ruokakaupat ovat lähes poikkeuksetta auki arkena kaksitoista tuntia ja osa on jopa neljätoistakin tuntia, joten kyllä pidempien matkojen takana oleva työväkikin kerkiää arkena kauppaa, jos vain viitsii. Ja jäähän sitten vielä lauantai, jos arki on niin täynnä ettei sinne työaikojen ympärille saa mitään ahdettua.

Mielenkiintoista on, että jatkuvia sunnuntaiaukioloja kannattaa (Hesari) erityisesti kaupungissa asuva nuorempi mies. Äkkiseltään ajatellenhan sunnuntaiaukiolo vaikuttaisi eniten kaukana tiettömientaipaleiden takana asuvien työssäkäyvien elämään, mutta nähtävästi kyse onkin lähinnä mukavuuden halusta ja halusta elää ilman kummenpaa elämän organisointia. Ehkä tässä saattaa olla vielä kyse oluen ostamisestakin; lauantaina tarvitsee kantaa vähemmän kaljaa kerralla, kun sunnuntaina kaupat ovat auki.

Koskahan vaaditaan, että kauppojen pitäisi olla auki 24/7 läpi vuoden?

Tämä on sitä logiikkaa

ei ole , sillä ja .

Tulevien tapahtumien lista päivittyi

Olen Finncon / Animecon kaksoisfestivaalien seuraksi lisännyt käytävien ja blogattavien tapahtumien joukkoon myös Jyväskylän jokakeväisen Yläkaupungin Yö -festivaalin. Yläkaupungin Yö järjestetään 24.5.2008 ja kotisivujen mukaan esiintyjiä otetaan vastaan tammikuusta alkaen. Odotan innolla ohjelman julkaisemista, mutta sitä saanee varmaankin odottaa huhtikuulle saakka.

Muut Yläkaupungin Yöstä kirjoittamani jutut löydät tästä.

Horrostusta ja kerjäläisiä

Tässä on taas muutama päivä mennyt ihan miten sattuu. Nolosti epäonnistuneen tentin jälkeen olen pääasiallisesti vain pitänyt Buffy-maratonia. Ja onneksi muutama ystävä on ollut minua piristämään. Heidän kanssaan on aina niin ihana jutella ja he ymmärtävät minua. Lisäksi pari päivää sitten sain todella ihanan kirjeen, joka edelleen saa minut hieman hämmentyneeksi. Kiitos ihmiset! Kiitos olemassaolostanne!

Se henkilökohtaisesta höpötyksestä ja nyt jotain ihan muuta. Jyväskylässä ilmestyvä sanomalehti Keskisuomalainen kertoi sivuillaan (26.10.2007), että “Moni ohikulkija kohtasi torstaina Jyväskylän keskustassa hämmentävän näyn,…”. Tämä hämmentävä näky oli kerjäläinen, joiden kerjäämisestä Helsingissä on viimeaikoinan ollut paljon puhetta mediassa. Jutusta saa käsityksen, että kerjääminen on uusi asia Jyväskylässä, mutta ei se omien kokemusteni mukaan sitä todellakaan ole. Jo useamman vuoden ajan olen törmännyt kerjäläisiin niin Jyväskylän kauppakadulla kuin myös muuallakin (esimerkiksi. Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa) ja nyt en viittaa kerjäläisillä katusoittajiin tai yhdistysten varainhankintaan. Sitten jos vielä nämä muutaman soinnun haitarilla tai muulla soittimella soittavat lasketaan kerjäläisiksi (joita ainakin useat heistä todellisuudessa ovat) kasvaa kerjäläisten määrä huimasti. Olisikohan tämän jutun tekeminen ollut Keskisuomalaiselta, jokin todella myöhäinen herääminen tai halu ratsastaa aiheella?

Suurin velvollisuuksista

Jokin aika sitten eräs ystäväni kysyi minulta mielipidettä avioliitosta ja ajattelin nyt kirjoittaa jotain avioliitosta tähän ihan vain blogin täytteeksi ja tietenkin lukijoitani varten.

Velvollisuuksista suurin on avioliitto; kuolemaa tuskin voi pitää velvollisuutena. Yhteiskunnassa kaikkien oletetaan pariutuvan, hankkivan yhteisen kodin ja pari (kammottavaa) lasta. Kuitenkin yhä useampi elää yksin ja tämä tarkoittaa, että yhä useampi jättää velvollisuutensa täyttämättä ja joutuu kierojen katseiden kohteeksi. Kuinka moni tunnustaa joskus jättäneensä äänestämättä parlamenttivaaleissa? Kovin moni ei varmaankaan joudu toistuvasti selittelemään jälkeenpäin äänestämättä jättämistään. Entäpä onko sinkkuna elävällä samanlaista mahdollisuutta olla selittelemättä sinkkuuttaan? Varmasti on, mutta sehän tietäisi vain lisää kieroon katsomista, joten on parempi selitellä jotain tyhmää ja silti hyvältä kuulostavaa. Tai ehkä vielä parempi on mennä naimisiin ja elää avioliitossa muutama vuosi, hankkia lapsi tai pari ja sitten erota syyttäen ex-puolisoa hirviöksi.

Mikä avioliitto sitten oikeastaan on? Romantikko voisi pitää sitä kahden ihmisen toisiaan kohtaan tunteman rakkauden suurimpana osoituksena, mutta onko se sitä oikeasti. Tietyssä mielessä olen romantikko, mutta edellistä määritelmää tai edes sen sisältävää määritelmää avioliitolle en allekirjoittaisi. Avioliitto on kahden ihmisen yhteiskunnan kanssa tekemä sopimus. Tässä sopimuksessa yhteiskunta lupaa, että ihmisillä on symbolinen oikeus toisiinsa ja että he ovat hyväksyttyjä yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Kyseessä on siis selkeästi byrokraattinen ja yhteiskunnallinen instituutio, jolla on tietysti menneinä vuosina ollut suurta merkitystä tarjotessaan mahdollisuuden jälkikasvun varttumiselle kohtuullisen turvallisissa oloissa.

Jos joskus menen naimisiin, niin en tee sitä tunteiden takia, vaan ympäröivän yhteiskunnan odotusten takia. Minulla on kuitenkin niin paljon kapinamieltä sisimmässäni, etten laita lehtiin ilmoitusta: ”Halutaan avioliittoon vapaa naispuolinen ihminen yhteiskunnallisten velvotteiden täyttämistä varten”, vaan odotan josko parisuhde joskus osuu kohdalle ja jollei osu, niin yksin jään.

Seikkailua sarjakuvien maailmassa

Nyt sitten kävi niin, että eksyin kirjastossa sarjakuvien osastolle ja muutamia niistä lainasin. Vanhat turvalliset Garfield ja Dilbert ovat toki albumeinakin tuttuja ja lehtien sivuilla olen tutustunut myös B.Virtaseen. Jonkinaikaa kirjaston sarjakuvalaatikoita selailtuani päädyin lainaamaan viisi albumia:

• Ilkka Heilä: Lähikuvassa B.Virtanen.
• Andi Watson: Buffy The Wampire Slayer: Uninvited Guest.
• Max Allan Collins: CSI: Crime Scene Investigation. "Serial".
• Roy Thomas: Space: Above and Beyond.
• Scott Adams: What do you call a sociopath in a cubicle?

B.Virtanen ja Dilbert olivat tietenkin tuttua ja taattua laatua eivätkä pettäneet tälläkään kertaa, mutta nuo muut sarjakuvat olivat sitten jo toinen juttu. Onneksi nämä vanhat tutut riittivät kumoamaan harmituksen, joka syntyi tajuttuani nuo kirjastosta raahaamani sarjakuvat minulle sopimattomaksi roskaksi.

Buffy osoittautui pettymykseksi jo muutaman ensimmäisen sivun perusteella enkä pystynyt yrityksestä huolimatta jatkamaan sen lukemista tai edes lehteilemistä. Kuvitus ei miellytä silmää: värit ovat esimerkiksi aivan liian voimakkaat ja muutenkin suttuinen jälki. Kerrontakaan ei Buffyssa päätä huimaa. Tämä oli todella pettymys, sillä tämä oli näistä uusista se, jolle eniten asetin odotuksia; olen ihastunut TV-sarjaan, joten oletin luonnollisesti, että tämä olisi jotain samaa tasoa. Ei saisi koskaan odottaa mitään.

Space: Above and Beyond osoittautui kerronnaltaan paljon Buffya paremmaksi, mutta kuvitus on tässäkin aika häiritsevä. Liian voimakasta väritystä ja suttuisuutta jälleen kerran. Ehkä olen liian vanhanaikanen, mutta lomittain asetellut ruudut ja aina silloin tällöin olevat kuvat ilman ruutua häiritsevät ja pilaavat nautinnon. Tätäkään en pystynyt lukemaan loppuun saakka.

CSI TV-sarjaan perustuva CSI:Crime Scene Investigation -sarjan Serial osa on näistä uusista sarjakuvatuttavuuksista ainoa, joka saa positiivisen maininnan ja sen minä jaksoin jopa lukea loppuun asti. Se oli jopa viihdyttävä. Ruudutus kauniin selkeää; vain harvoja ruutuja lomittain ja tällöinkin vain perustellusti ja tyylikkäästi toteutettuna. Värimaailma ihailtavan pehmeää ja silmiä hivelevää. Oli ilo lukea.

TUK: Todella Upea Kolumni

Lotta Roukala on kirjoittanut todella upean kolumnin kirjeen kapinasta sanomalehti Keskisuomalaiseen. Teidän on ehdottomasti luettava tuo kolumni. Se kertoo oikeastaan henkilökohtaisesta, ihmiseltä ihmiselle lähettävästä paperisesta ja käsin kirjoitetusta kirjeestä kaiken oleellisen.

Kirjeet ovat todella intiimejä ja vietteleviä. Niitä kirjoittaessa voi mennä tuntikausia kuin siivin ja lukiessa menettää tajun kaikesta ympäröivästä olevaisesta. Voin vain todeta, Lotta Roukalan viitoittamaa tietä seuraillen, että ehkä minäkin olen vain jälkee jäänyt romantikko. Ja ei, siitä ei voi olla kuin ylpeä =)

Tuo kolumni päätyy ehdottomasti tulostimen läpi paperille ja sen jälkeen pieneen pahvilaatikkoon, joka sisältää kaikenlaisia aarteita.

Onko kissa akilleenkantapää Clintonille?

Laiha mehu oli mennä väärään kurkkuun, kun Ilta-Sanomista luki, että Socks’n hylkääminen koiraa suosimalla saattaa viedä Hillary Clintonilta mahdollisuudet presidenttiyteen. Kyllähän presidenttiehdokkaan kaikki tekemiset toki vaikuttavat äänestystulokseen, mutta vaikuttaako kissa noin paljon. Kissaahan ei edes teloitettu, vaan se luovutettiin presidentin sihteerille. Entäs jos kissasta käytännössä huolehtikin presidentin sihteeri Socks’n ollessa ensimmäinen kissa? Tai hmm. amerikkalaisilta voi kyllä odottaa ihan mitä tahansa.

Mestari Pavarotti ilmeisesti eli kuten niin monet entisaikojen taiteilijat eli huolimatta suuresta maineestaan sai kuolla rahattomana. Häntä tosin muistettiin suureellisesti kuoleman jälkeen, toisin kuin jotkut hänen edeltäjänsä, jotka kuolivat tuntemattomina.

Ruotsi on avannut uuden suurlähetystönsä, kertoo Dinapengar.se. Ajalle tyypilliseen tapaan uusi suurlähetystö on erittäin riippuvainen tietoverkoista, itseasiassa tämä suurlähetystö sijaitsee Internetisssä, Second Life-virtuaalimaailmassa. Jälleen kerran ei voi kuin ihmitellä mihin tämä maailma on menossa. Mitä Ruotsi tai yleensäkään mikään maa voi saada sellaista Second Lifesta, mitä ei voisi saavuttaa omilla nettisivuilla? Ja ei, se paljon puhuttu, ylistetty ja palvottu näkyväisyys ei ole järkevä syy. Mitä hyötyä A:lle on siitä, että B tietää A:n olemassaolosta vaikkei tee sillä tiedolla mitään? Ehkä Ruotsi haluaa vain pullistella ja näyttää, että kyllä täällä osataan Internettiä hyödyntää. Mutta osaako sittenkään?

Koskahan Suomen valtio seuraa läntistä naapuriaan ja perustaa suurlähetystön Second Life-maailmaan? Toivottavasti ei tällä vuosituhannella.

Katso Googlella mitä olen kirjoittanut Second Lifestä ennen WordPressin Tagien käyttöönottoa.

Jouluun kaksi kuukautta ja neljä päivää!

Kuten ehkä olet saattanut huomata, on kesä jo päättynyt ja lehtipuut ovat pääosin jo alastomina odottamassa lumivaippaa päällensä. Vaikka maa ei olekaan vielä valkoinen, on vuosi silti lähestymässä loppuaan. Jouluun on enää kaksi kuukautta ja neljä päivää. On siis aika pikkuhiljaa alkaa penkomaan joulutervehdyslistat viimevuodelta ja miettiä ketkä sinne pitäisi lisätä ja ketkä pudottaa pois. Tosin eihän sieltä raaski ketään pudottaa pois – en mie ainakaan raaski. Joulukortteihin jos haluaa valmiita runoja laittaa omien hengentuotteiden sijasta, niin nyt viimeistään pitäisi lähteä kirjastoon etsimään niitä, sillä joulukirjoja on kirjastossa vain vähän eikä netin laatuun tässä asiassa kannata luottaa ylettömästi.

PS: Jos klikkaat tuota kuvaa, päädyt sivustolle, jossa on paljon public domainina klassisia kuva-aiheita. Jouluteemaan suoraan.

Salaisia roskia

Miten olettaisitte KELA:n eli Kansaneläkelaitoksen käsittelevän Sinua koskevat vanhentuneet ja ei-säilytettävät asiakirjat? Minä ainakin oletin, että ne silputtaisiin jo toimistoissa sitä mukaa, kun niitä päätetään roskiin pistää. Toinen vaihtoehto olisi tietysti, että ne suljettaisiin lukolliseen tietosuojaroskikseen, joka sitten toimitettaisiin valvotuissa oloissa tuhottavaksi. Lauantain (20.10.2007) Suur-Jyväskylä lehti todistaa kuitenkin, ettei kumpikaan näistä yllä mainituista oletuksista päde ainakaan Jyväskylän Kelan suhteen. Toimittaja Sami Lotila tutustui juttua tehdessään Kelan, kaupungintalon, Yliopiston ja Kyllön tk:n roskisten sisältään, kenenkään estelemättä huolimatta kameravalvonnasta. Jutun huolestettava pointti ei kuitenkaan ollut se venäläiden vodkapullo kaupungintalon roskiksessa, vaan ne asiakirjat Kelan roskiksessa kenen tahansa saatavilla. Lehden mukaan sieltä löytyi niin asiakkaita kuin henkilökuntaakin koskevaa luottamuksellista kirjeenvaihtoa mm. hoitotukien käsittelyä ja Kelan työvuoroja koskevia papereita.

Toimittaja Lotilan tiedusteltua salaisten paperien käsittelystä Jyväskylän Kelan vakuutuspiirijohtaja Juha Torkkelilta, hän sai vastaukseksi, että kyseessä on pakko olla erehdyksessä roskiin joutuneesta erästä.  Mielenkiintoinen sattuma, että tämä erehdys tapahtui juuri silloin, kun toimittaja tekee juttua roskiksista. Kuinka suuri onkaan tämän todennäköisyys? Kuinka usein tällainen erehdys siellä sitten tapahtuu? Tokihan se varmaan tulee Kelalle halvemmaksi, jos tietosuojamateriaali hävitetään tavallisen jätteen mukana.