Arkisto

Archive for 17.11.2007

Huippuvuorten siemenpankki valmistuu

Norjan Huippuvuorille (Huippuvuoret l. Svalbard)  Spitsbergenin saarelle valmistuva siemenpankki alkaa olla kohta olla valmis vastaanottamaan siementalletuksia. BBC:n verkkouutiset kertovat insinöörien aloittaneen säilytysholvien jäähdyttämisen. Säilytysholvit jäähdytetään -18 Celsiukseen. Lämpötilaan, jossa siementen luvataan säilyvän jopa kymmenen tuhannen vuoden ajan. Jäähdyttäminen tapahtuu 30 kilowatin jäähdytyskoneella, mutta varsinainen pysyvä jäähdytin tulee olemaan teholtaan vain 10 kw, koska ympäröivän kallion on arveltu toimivan riittävänä eristeenä. Mikäli jäähdytysjärjestelmä vaurioituisi pysyvästi, ei holvien lämpötila silloinkaan nousisi yli neljän pakkasasteen, kertoo GCDT:n tiedote [pdf, 50 kt]. Ensimmäiset siementalletukset saapuvat oletettavasti helmikuun 2008 puolivälissä. Siemenpankin viralliset avajaiset ovat 28.2.2008.

Siemenpankin holvien rakentamiskustannuksista on vastannut Norjan valtio, mutta kokoelman ylläpitoa ja hallintoa koordinoi Global Crop Diversity Trust.

Norjan valtio sijoittaa siemenpankin sisäänkäynnin lähettyville Dyveke Sannen metalliveistoksen, jonka kerrotaan näkyvän useamman kilometrin päähän.

Suositeltavia linkkejä:

Kirjoitin tästä 31.8.2007 otsikolla ”Maailmanloppuun varautuminen”.

Adenovirus 14 leviää USA:ssa

Muun muassa tavallista flunssaa, sidekalvotulehduksia ja keuhkokuumetta aiheuttavat adenovirukset eivät ole normaalisti vaarallisia kuin pienille lapsille, vanhuksille ja muuten erityisen huonokuntoisille. Näin ei kuitenkaan näytä olevan serotyypin numero 14 (Ad14) kohdalla, sillä myös terveet nuoret aikuiset saattavat sairastua kuolettavasti.

Adenoviruksen serotyyppi 14 ei ole kovin yleinen, mutta sen esiintymistiheys on oletettavasti kasvamassa. Maaliskuun ja kesäkuun 2007 välisenä aikana Oregonissa, Washingtonissa ja  Teksasissa havaittiin 140 Ad14-tapausta, joista 38% vaati eriasteista sairaalahoitoa (17% tehohoitoa) ja 5% päättyi potilaan menehtymiseen.

On mahdollista, että adenoviruksen serotyyppiä 14 on laajemmaltikin, sillä läheskään kaikissa sairaustapauksissa ei tehdä serotyypitykseen asti yltäviä tutkimuksia. Rutiininomaista serotyypitystä tehdään vain hyvin harvassa laboratoriossa.

Lisätietoa:

Maailmanloppu toukokuussa 2008?

Jos venäläistä uskonnollista ryhmittymää on uskominen, koittaa maailman loppu toukokuussa 2008. Helsingin Sanomien lyhyt juttu kertoo heidän siirtyneen asumaan pieneen Keski-Venäjällä sijaitsevaan luolaan ja ovat kuulemma uhanneet joukkoitsemurhalla, jos poliisi puuttuu tilanteeseen.

Ruotsalaislehti Expressen tietää kertoa, että ryhmittymän 43-vuotias johtaja on pidätettynä ja että ryhmä katsoo kuuluvansa Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Sekä Venäjän hallinto että ortodoksinen kirkko ovat ilmaisseet tuntuvaa kritiikkiä erilaisia uskonnollisia lahkoja kohtaan, joiden toiminta on mahdollistunut Neuvostoliiton romahdettua.

Muhammad-piirroksia jälleen

Tällä kertaa Lars Vilksin Muhammad-piirros on julkaistu ruotsalaisessa äärioikeistolaislehdessä nimeltä SD-Kuriren. Kyseinen kuva on julkaistu aiemminkin, sillä kyseessä on kuva, jonka johdosta Vilksistä ja Ulf Johanssonista luvattiin tapporaha. Tämän kertainenkaan julkaiseminen ei ole selvinnyt kohutta, mutta nyt kohun takana onkin Posten AB eli Ruotsin postilaitos, joka on kieltäytynyt jakamasta kyseistä lehteä postinjakajiensa turvallisuuteen vedoten [Lue Keskisuomalaisen juttu].

Sverigedemokraterna-puolueen johtajana toimiva Jimmie Åkesson kirjoittaa blogissaan puolueen ryhtyvän tutkimaan Postenin toimien laillisuutta.

Minulle ei oikein ole selvää, että yrittääkö SD tällä Muhammad-piirroksen julkaisemisella hankkia itselleen lisää kannattajia osoittamalla kykenevänsä uhmaamaan sovinnaista yhteiskuntaa vai onko tässä pelkästään kyse kieroutuneesta käsityksestä sanan- ja ilmaisunvapaudesta. Jos pitää arvata, niin veikkaan ensinmainittua.