Arkisto

Archive for 28.12.2007

Se vuosi, joka edelsi kolmannen vuosituhannen kolmatta karkausvuotta

Mistä vuosi 2007 tullaan jälkeenpäin muistamaan? Mitä muistettavaa silloin oikein tapahtui? On vaikea muistaa jo nyt, mutta täytyy kai sitä yrittää muistella nyt, kun vuotta on vielä vähän jäljellä.

Tammikuu

Mitä tapahtui tammikuussa? Eikai mitään pahaa taikka mielenkiintoista?

Helmikuu

Helmikuussa tarkemmin sanonuttuna lauantaina 24. päivä minä aloitin tämän blogin kirjoittamisen osoitteessa http://goethefi.livejournal.com. Silloin uskoin ja itseasiassa menin lupaamaankin, että hautaisin tämän blogin bittiavaruuteen kuukauden kuluessa, mutta mites sitten kävikään.

Maaliskuu

Maaliskuu olikin sitten varsin mielenkiintoinen kuukausi. Seitsemäntenä päivänä alkoivat eduskuntavaalien ennakkoäänestykset ja äänestin ensimmäisenä CityMarketissa Keljossa. Tästä demokraattisesta tapahtumasta kului vain muutama päivä ja eräs Osama bin Laden vietti synttäreitään – terroristipäälikkö täytti 10.3. 50 vuotta. Siitä yhdekän päivää ja varsinainen demokraattinen tapahtuma eli virallinen vaalipäivä, joka tuotti tuloksena yllätyksen melkoiselle osalle Suomea.

Osama Ladeninpoika ei ollutkaan ainoa 50-vuotispäiviään viettävä tässä kuussa. Euroopan Unioni nimittäin vietti vuosipäiväänsä 25. päivänä maaliskuuta. Havaitseeko kukaan pientä tahatonta ironiaa näissä päivämäärissä?

Maaliskuun lopulla Helsingin Sanomat julkaisi valokuvan satama-altaasta nostettavasta ruumiista. Tämä kuva herätti paljon kritiikkiä, koska on olemassa kirjoittamaton sääntö, ettei suomalaista ihmistä saa kuvata kuolleena. Lopulta voin vain sanoa, että suomalainen ihminen ei ole yhtään sen parempi kuin ulkomaalainenkaan, joten kyllä suomalaisiakin saa kuvata kuolleina, jos kerta muitakin. Kuolema ei kysy passia! Kirjoitin aiheesta blogissani: Ruumis Länsisatamassa (29.3.).

Huhtikuu

Huhtikuussa oli pääsiäinen. Pääsiäisen jälkeinen perjantai oli erityinen, eikä pelkästään siksi, että silloin oli H-day eli 13. päivä ja perjantai, joka on pyhitetty kauhulle. Oikeastaan erityiseksi tämän päivän tekee se, että tapasin silloin Ystävän ensimmäistä kertaa luonnossa. Suomen Käsityönmuseo Jyväskylässä on ihastuttava paikka tavata intelligentti ihminen.

Puolenkuunmaissa keskustelua herätti Greenpeacen vertauskuvallinen mainos, jossa äiti unohtaa vauvan vedellä täyttyvään kylpyammeeseen. Kriitikot ja osa mainosalan ammattilaisista piti tätä mainosta vastuuttomana ja mauttomana, mutta minä en ole aio lainkaan allekirjoittaa kriitikkojen väitteitä. Minusta Greenpeacen mainos on täydellisesti onnistunut. Kirjoitin aiheesta blogissani: Hukkumaan unohdettu lapsi on kielletty mainoksessa (20.4.).

25. päivä minä otin itseäni niskasta kiinni ja kävelin n. 40km. Se oli taivaallista eikä sitten jäänyt viimeiseksi pitkäksi lenkiksi. Samana päivänä myös lopettelin varsin vaikuttavan, mutta joskin lyhyen Albert Camus‘n romaanin Sivullinen. Tähän samaan aikaan sattuu myös varsin koominen juttu, nimittäin Cheddar-juustosta on tullut varsin huomattava julkkis Internetissä. Niin ja avatareille on jo tarjolla masennuslääkkeitä ja huumeita. Kirjoitin aiheista blogissani: Albert Camus: Sivullinen (25.4.) ja Mitä mielenkiintoista netistä löytyykään (26.4.).

Kuun lopussa siirsin blogini Livejournalista WordPressiin, koska WordPressin alusta on sopivampi minun tarkoitusperiini. Olen kuitenkin säilyttänyt Livejournalissa tilini ja vanhat postaukset ovat myös siellä nähtävissä.

Toukokuu

Yhdeksäntenä päivänä julkaistiin Encyclopedia of Life-hanke, joka on varsin kunnianhimoinen, mutta myös todella ylevä ja monihyödyllinen.

Pari päivää EoL:n julkaisemisen jälkeen Suomessakin otettiin merkittäviä askeleita nimittäin Tasavallan Presidentti Tarja Halonen vahvisti allekirjoituksellaan lain, joka kieltää alkoholin paljousalennukset vuoden 2008 alusta.

Lauantaina toukokuun 19. päivänä järjestettiin jo perinteinen Yläkaupungin Yö -kulttuurifestivaali, jonka kulttuuri kuitenkin pääosin keskittyi päiväsaikaan ja yö oli sitten varattu lähinnä kuningas alkoholille, mutta luonnollisesti osallistuin vain yön päivään. Kirjoitin tapahtumasta useita merkintöjä blogiini: 19.5. merkinnät ja 20.5. merkintä.

Ja tapahtui toukokuun 20. päivän aamuna, että minä nousin Suomen Ateenassa länteen matkaavaan junaan ja matkustin siinä aina tuuliselle rannikolle saakka. Elämäni ensimmäinen päivä ja tähän mennessä ainoa päivä Vaasassa. Tapasin Ystäväni ja tällä kertaa puitteet kaupungin ja kahvilan lisäksi tarjosi Pohjanmaan museo. Hyvässä seurassa varsin mielenkiintoinen ja antoisa paikka, tosin edelleen minua vaivaa keitä olivat ne, joita esittivät tusina patsaita.

Kesäkuu

48,5 km taivaallista nautintoa ja tuskaa lenkkeilyn muodossa 16. päivänä kesäkuuta.

Paavi Benedictus XVI antoi 19. päivänä ohjeet katolisen kirkon jäsenille autojen käytöstä. Kommentoin tätä blogissani: Vatikaanin suhteet autoihin (19.6.).

Heinäkuu

Kaikkien tuntemat antiikin aikaiset seitsemän ihmettä eivät kelpaa enää nykyään kuvaamaan maailmaa, joten 8. päivänä julkistettiin uusi seitsemän ihmeen luettelo ja jottei Ruotsi jäisi yhtään huonommaksi järjesti Aftonbladet pikaäänestyksen ja julkaisi 10. päivä Ruotsin seitsemän ihmeen listan. Kommentoin tätä blogissani: Seitsemän ihmettä (8.7.) ja Ruotsin 7 ihmettä ja yksi italiasta (10.7.).

Perjantaina 13. päivänä eli H-dayna Jyväskylän Kesän yhteydessä järjestettiin Tiedeperjantai, joka toimi alustuksena Anime, Fantasia ja Scifi -tapahtuma Finncon / Animecon :lle. Itse Finncon ja Animecon sijoittuivat lauantaille ja sunnuntaille. Tässä yhteydessä tutustuin myös LUMO’07 valokuvataiteen triennaaliin Jyväskylän kaupunginmuseon toimipaikoissa. Ruuhkaisesta Seminaarinmäestä huolimatta oli varsin kivaa =) Olen kirjoittanut tapahtumasta useita merkintöjä: 13.7. merkinnät, 14.7. merkinnät, 15.7. merkinnät ja 16.7. merkinnät sekä Yö conia muistellessa (5.10.).

Elokuu

Venäjän federaatio käy kilpajuoksua Pohjoisnavan hallinnasta ja siihen liittyy myös mukava kuvasotku Reuterssilla. Olen kirjoittanut aiheeseen liittyen blogissa: Missä kävitte Mir-1 ja Mir-2? (9.8.), Reuters, Miksi sekoilet? (10.8.) ja Kilpailu Pohjoisnavasta kiihtyy; vuorossa Tanska (11.8.).

Ranskalaiskirjailijatar Celine Curiolin esikoisromaani Viimeinen kuulutus viihdytty minua varsin viettelevästi elokuussa. Lue kommenttini kirjasta: Celine Curiol: Viimeinen kuulutus (20.8.).

60 km taivaallista nautintoa ja vähemmän taivaallista tuskaa lenkkeilyn muodossa 30. päivä. Tämä ei takuulla jäänyt viimeiseksi lenkiksi!

Syyskuu

Ensimmäisen kaupallisen ydinvoimalan, Calder Hall:n purkutyöt Sellafieldin ydinteollisuusalueella Englannissa alkoivat 30. päivä. Kirjoitin tapauksesta blogissani: Hautajaiset Sellafieldissä – Calder Hall’n purkutyöt alkoivat (30.9.).

Lokakuu

Vuoden 2007 huuhaanobelit eli toiselta käännökseltään nolot nobelit jaettiin Harwardin yliopistossa. Lue blogikommenttini: Nobeleita nämäkin? (6.10.). Hiemaan samaan kategoriaan kuuluvat myös Oddee-blogin joulukuussa julkaisema lista erikoisista papereista. Lue blogimerkintäni: Erikoisia papereita ja kissoja tieteessä (13.12.).

ScienceDailyssa juttu solmututkimuksen aloittamisesta. Lue kommenttini: Solmuteoriaa (8.10.).

Lokakuun alkupuolella minut villitsi John Fowlesin esikoisromaani The Collector, jota lämpimästi suosittelen kaikille. Kirjoitin siitä blogissani: Fowles, John: The Collector (10.10.).

Sanomalehti Keskisuomalainen julkaisi Lotta Roukalan kirjoittaman todella koskettavan ja upean kolumnin kirjeestä ja sen merkityksestä. Mainitsin kolumnin blogissani: TUK Todella Upea Kolumni (22.10.).

Marraskuu

Tällaista piti tapahtua vain Amerikassa, mutta se tapahtui kuitenkin 7.11. Suomessa, Tuusulan Jokelassa. Eli Jokelan lukion ampumavälikohtaus, jossa kahdeksan ihmistä menetti henkensä. Rauha heidän kaikkien sieluille. Kommentoin tapahtunutta blogissani: Me emme ole Amerikassa, mutta… (8.11.) ja Oikein vs. Väärin (10.11.).

Norjan Huippuvuorille rakennettava siemenpankki on edennyt siihen vaiheeseen, että sen holveja aletaan jäähdyttämään -18 °C:n lämpötilaan. Holvin viralliset avajaiset ovat vuorossa helmikuussa 2008, kun ensimmäiset siemennäytteet talletetaan holviin. Olen kirjoittanut tästä blogiini: Huippuvuorten siemenpankki valmistuu (17.11.) ja Maailmanloppuun varautuminen (31.8.).

Joulukuu

Sunnuntai 16. päivä on varsin erityinen ja poikkeuksellinen. Mutta jos vain ymmärrätte syyn, niin tiedätte että kaikki oli sen arvoista. Aamulla nousin junaan Suomen Ateenassa ja aloitin matkanteon, joka tavallaan päättyi vasta seuraavana alkuiltana Keuruulla. Sunnuntaina kuitenkin matkustin tapaamaan Ystävää niin itään, etten ole idempänä koskaan käynyt eli siis Kouvolaan raiteet minua veivät. Ja vaikka olinkin lukuisten kiireisten vaihtojen takia huolissani perillepääsystä oli vain päivän viimeinen juna, se jolla pääsin takaisin Ateenaan, myöhässä. Sunnuntaista tuli pitkä päivä, mutta sen jokainen minuutti perillä teki siitä kaiken vaivan arvoisen. Onneksi on Ystävä.

Maantaina 17. päivänä aloitin virallisesti joululomani Keuruulla eli Suomen todellisessa pääkaupungissa.

Joulu oli aattoa lukuunottamatta täysin lumeton ja joulun jälkeen on vain satanut vettä ja tuullut navakasti. Ystäväni tarjosi tälle tuulelle nimeksi kevätmyrskyä pohtiessani onko kyseessä syys- vai talvimyrsky.

Loppuvuosi meni Nokialla varsin mielenkiintoisissa merkeissä vesiskandaalin jatkuessa yhä edelleen ja se varmaan jatkuu vielä pitkälle ensivuoteen ellei jopa ensi vuosikymmenelle. Mitä yhteistä onkaan Markku Rahikkalalla ja Richard Nixonilla?

Summa Summarum 2007

Tämä vuosi tullaan ehkä yleisesti muistamaan suurista irtisanomisista, Jokelan ampumatapauksesta, pääministeri Matti Vanhasen kohuista, tulipalloista taivaalla ja Nokian skandaalista. Henkilökohtaisesti muistan tämän vuoden varmaankin raskaimpana vuotena elämässäni, mutta jonka lävitse pääsin kuitenkin Ystävän avulla. Erityisesti tulen aina muistamaan tämän vuoden Ystävän materialisoitumisen johdosta.

Elämä

Elämä syntyi tähän Universumiin, jotta se voisi korjata Universumin rakenteisiin muodostuneet vaaralliset vauriot. Kuinka ollakaan elämä itse aiheuttaa kokoajan noita vaurioita niin paljon, ettei se koskaan ennätä saada kaikkia korjatuksi. Näin ollen elämä, jonka piti olla vain hetkellinen huoltomies, onkin jäänyt pysyväksi ilmiöksi.

Aiheet:Uncategorized