Arkisto tammikuu 8., 2008

Neiteilypäivä

08.01.2008

Tänään olen virallisesti neiteillyt. Aamulla neljän jälkeen kirjoitin työselkkarin ja sitten menin takaisin nukkumaan. Päivällä lähdin kaupungille, ensin kävin kirjastossa ja lainasin sieltä vaaraamani Amelie-DVD:n lisäksi myös Sissi-DVD:n ja Robert Brantbergin kirjan Kadonneet kronikat. Kirjaston jälkeen kävin kahvilla kävelykadulla siinä Rosson yläkerrassa olevassa kahviossa. Onko joku muoti-ilmiö, ettei lattessa ole vaahtoa pinnalla, kun viimeaikoina olen monestakin paikasta saanut vaahdottoman laten?

Paluumatkalla kävin LIDLIstä ostamassa litran jäätelöä ja pussin sipsejä. Jäätelön söin katsellesani Amelieta ja sipseistä osaa päätyi suihini Sissin aikana. Sekä Amelie että Sissi ovat ihania elokuvia. Voin suositella molempia. Aiemmin jo olen huomannut, että Ihminen on kuin Amelie, mutta tänään tajusin ketä Ystävä muistuttaa. Ystävä on kuin nuori keisarinna Sissi. Tänään on ollut hyvä päivä ja sellaisena se saa jatkua.

UFO arkistot aukenevat

08.01.2008

Ranska avasi jo aikaisemmin hallussaan olevat ufotutkimusasiakirjat Internettiin kaikkien kiinnostuneiden tutkittavaksi  ja nyt Kanaalin takainen naapuri seuraa perässä. Brittiläiset, puolustusministeriön alaiset UFO-arkistot avataan  viimeisen 30 vuoden ajalta. Helsingin Sanomat (lue) kertoo, että kyseessä olisivat kaikki puolustusministeriön UFO tutkimukset, mutta UFO-ilmiöhän on paljon paljon vanhempi. En osaa sanoa, olisiko nämä vanhemmat asiakirjat jo julkistettuja, mutta siitä olisi ollut mukava mainita jutussa, jos näin olisi tehty. The Guardianin juttu on pääpiirteissään sama kuin Helsingin Sanomien, mutta se sisältää jonkin verran myös pohdiskelua vallitsevasta tilanteesta.

Ranksan viralliset ufo-arkistot ovat julkaistu siis Internetissä osoitteessa http://www.cnes.fr/web/4461-geipan.php, mutta kuten arvata saattaa ne ovat siis ranskaksi, joten kaikki me emme pääse niistä aivan täydellisesti nauttimaan. Kun Ranska julkaisi arkistonsa oli sivuston suosio niin suurta, että koko järjestelmä kaatui, kertoo BBC.

USA:n ufo-arkistojen avaamista ja täydellistä tutkimusta viime vuoden puolella vaati joukko amerikkalaisia lentäjiä, mutta luulenpa, etteivät heidän vaatimuksensa tuota kovin hyvää tulosta. Salailun tielle on niin helppo astua, mutta sieltä on vaikea tulla pois. Yhtä mielenkiintoisia arkistoja varmaan löytyisi myös Neuvostoliiton arkistojen joukosta ja myös nyky-Venäjän arkistoista, mutta niiden suhteen tilanne taitaa olla yhtä toivoton kuin amerikkalaistenkin kanssa; ellei sitten halua ostaa mustasta pörssistä jotain, minkä sanotaan olevan aitoa. Vatikaanin arkistoissa on varmasti ainakin jonkin verran UFO-ilmiötä koskevaa materiaalia, mutta sekin varmaan pysyy haudattuna arkistoihin, kunnes paperit hapertuvat lukukelvottomiksi.