UFO arkistot aukenevat
Ranska avasi jo aikaisemmin hallussaan olevat ufotutkimusasiakirjat Internettiin kaikkien kiinnostuneiden tutkittavaksi ja nyt Kanaalin takainen naapuri seuraa perässä. Brittiläiset, puolustusministeriön alaiset UFO-arkistot avataan viimeisen 30 vuoden ajalta. Helsingin Sanomat (lue) kertoo, että kyseessä olisivat kaikki puolustusministeriön UFO tutkimukset, mutta UFO-ilmiöhän on paljon paljon vanhempi. En osaa sanoa, olisiko nämä vanhemmat asiakirjat jo julkistettuja, mutta siitä olisi ollut mukava mainita jutussa, jos näin olisi tehty. The Guardianin juttu on pääpiirteissään sama kuin Helsingin Sanomien, mutta se sisältää jonkin verran myös pohdiskelua vallitsevasta tilanteesta.
Ranksan viralliset ufo-arkistot ovat julkaistu siis Internetissä osoitteessa http://www.cnes.fr/web/4461-geipan.php, mutta kuten arvata saattaa ne ovat siis ranskaksi, joten kaikki me emme pääse niistä aivan täydellisesti nauttimaan. Kun Ranska julkaisi arkistonsa oli sivuston suosio niin suurta, että koko järjestelmä kaatui, kertoo BBC.
USA:n ufo-arkistojen avaamista ja täydellistä tutkimusta viime vuoden puolella vaati joukko amerikkalaisia lentäjiä, mutta luulenpa, etteivät heidän vaatimuksensa tuota kovin hyvää tulosta. Salailun tielle on niin helppo astua, mutta sieltä on vaikea tulla pois. Yhtä mielenkiintoisia arkistoja varmaan löytyisi myös Neuvostoliiton arkistojen joukosta ja myös nyky-Venäjän arkistoista, mutta niiden suhteen tilanne taitaa olla yhtä toivoton kuin amerikkalaistenkin kanssa; ellei sitten halua ostaa mustasta pörssistä jotain, minkä sanotaan olevan aitoa. Vatikaanin arkistoissa on varmasti ainakin jonkin verran UFO-ilmiötä koskevaa materiaalia, mutta sekin varmaan pysyy haudattuna arkistoihin, kunnes paperit hapertuvat lukukelvottomiksi.

ufo arkistot ei aukene ilman syytä eikä niitä aukaistaskaan onko tämä nyt se aika kun alkaa tapahtua yhtistyykö kaksi eri rotua ja tarvitaanko siis tarvimmeko me heidän apua tämän planeetan pelastamiseen jos tarvimme tekee usa viisasti avatessaan ufo arkistot koska meitän on hyvä tiedää satoja tuhansia vuosia meitä kehittyneemmästä olevasta rotusta
Jokin syyhän sille todellakin täytyy olla. Virallisesti britit käsittääkseni avaavat arkistot suoraan, koska resurssit eivät riitä enää niitä koskevien tiedustelujen ja tiedonsaantipyyntöjen käsittelyyn. Jos nämä tiedot olisi voinut saada toimittamalla kirjallisen asiakirjatilauksen, niin miksi sitten ei avata koko arkistoa?
Tietysti voi kysyä ja tavallaan pitääkin kysyä, mitä tämän arkistojen avaamisen taustalla on. Niinhän se toimii demokratiassa. Pitää aina pohtia mitä minkäkin takana on, sillä koskaan ei ole ilmaista lounasta.
Teron esittämien syiden lisäksi arkistojen avaamisella voi olla myös monia muita syitä, kuten esimerkiksi jonkin muun asian hautamaaminen tai vaikkapa ihan niin puhtoinen ajatus kuin, koko ufo-ilmiön salaamisen naurettavuus.