Joka tästä käy saa tuntea ja kauhistua

Kuinka Baijerin Elisabetista tuli Itävallan Keisarinna eli Sissi

Keskiviikko, tammikuu 9, 2008 · 4 kommenttia

Vuodelta 1955 on peräisin varsin ihastuttava elokuva. Ernst Marischkan ohjaama Sissi, joka on kertomus Baijerin nuoren prinsessan ja Itävallan keisarin suhteen alusta, kuinka se solmittiin vastoin vanhempien suunnitelmia.

Elokuva on oikeastaan yksi suuri klisee, eikä se siitä johtuen kestä kovin syvällistä tarkastelua, mutta eihän elokuvan syvällinen tarkastelu ole välttämättä kovinkaan tärkeää. Ei ainakaan tässä tapauksessa. Elokuvan parasta antia on ehdottomasti se tunnelma, joka kumpuaa Sissin tarinasta ja Romy Schneiderin persoonasta.

Elokuvan suomenkielisessä käännöksessä on pieni, mutta silmiin pistävä virhe. Kun keisari Franz Josephin syntymäpäivävastaanotolla kuulutetaan keisarin täti Saksin kuningatar saapuvaksi, on tekstittäjä kirjoittanut kuningaskunnan väärin. Suomessa kuningaskunnan nimi kirjoitetaan ”Saksi” eikä ”Sachs”. Kääntäjä on siis käyttänyt saksankielistä muotoa valtion nimestä. Kääntäjät tekevät yllättävän paljon virheitä Pyhän Saksalais-Roomalaisen valtakunnan osien ja sen hajoamisen seurauksena muodostuneiden ruhtinaskuntien nimissä. Kaiketi nämä virheet johtuvat ruhtinaskuntien verrattaen lyhyestä olemassaolosta ja toisaalta myös niiden pienuudesta.

Aiheet: Elokuva · Klassikko · Kulttuuri · Pohdiskelua
Avainsana(t): , , , , , , , , , ,

4 vastausta tähän mennessä ↓

  • Anna Mikkola // Perjantai, tammikuu 11, 2008 at 15:08 | Vastaa

    Sissitrilogia on kyllä hämmentävän suloisen teiniromanttinen. Romy Schneider taisi olla ensimmäisen elokuvan aikaan itsekin tosiaan iältään teini, kuten roolihahmonsakin.

    Ymmärtääkseni myöhemmin elämässään Schneider näytteli keisarinna Elisabetia uudelleen, sillä kertaa tehden todenmukaisemman roolin vanhemmasta ja katkerasta naisesta.

    Elisabetin ja Franz Josefin liittohan ei ollut mitenkään erityisen onnellinen. Heidän poikansa myöhemmin ampui myöhemmin itsensä (ammuttuaan ensin rakastajattarensa) melkoiseksi skandaaliksi nousseessa jutussa jossain metsästysmajalla, jos oikein muistan. Tapauksella voi spekuloida olleen tiettyjä merkityksiä ensimmäisen maailmansodan syttymiselle kun Itävallan kruununperimys meni uusiksi.

    Keisarinna taidettiin vanhoilla päivillään myös salamurhata.

    Mutta jotain niissä 50-luvun spektaakkelien värilämpötilassa on, mikä jaksaa viihdyttää.

  • PK // Maanantai, tammikuu 14, 2008 at 19:39 | Vastaa

    mikäköhän oli elokuvan nimi jossa Romy näytteli keisarinna Elisabethia?

  • Riku Korvenpää // Maanantai, tammikuu 14, 2008 at 19:48 | Vastaa

    Internet Movie Database (IMDB) kertoo Romy Schneiderin näytelleen keisarinna Elisabethia elokuvassa Ludwig (http://www.imdb.com/title/tt0068883/). Elokuva Baijerin kuningas Ludwig II:sta valmistui vuonna 1972 ja ilmeistyi Suomessa 1974.

  • PK // Maanantai, tammikuu 14, 2008 at 19:56 | Vastaa

    kiitoksia valtavan paljon!

Kommentoi