Arkisto

Archive for 16.02.2008

Pieniä (suuria) juttuja maailmalta

Seikkailija Steve Fossett (wikipedia: Steve Fossett (en) / (fi)) on julistettu kuolleeksi Chicagossa hänen kadottuaan lentäessään Nevadan autiomaassa. Koska katoamispaikka on Nevadan autiomaa, tästä varmasti tulee varsin monimutkainen salaliittoteoria. Rauha hänen sielullensa. Lähde: Turunsanomat

Kloonattu liha ilmestynee eurooppalaisiin kauppoihin vuodessa, kertoo Dagens Nyheter.

Vihdoinkin tarpeeksi tarkka kello! Reuters kertoo amerikkalaisten fyysikkojen valmistaneen kellon, joka heittää korkeintaan sekunnin 200 miljoonassa vuodessa. NIST:n virallisen atomikellon tarkkuus on vain sekunti 80 miljoonassa vuodessa eli siis todella epätarkka!

Englannissa 10 punnan lisenssimaksu tupakoijille? DailyMail kertoo hallituksen suunnittelevan lisenssiä, jota ilman ei saisi tupakoida eikä ostaa tupakka tuotteita. Lehden mukaan lisenssimaksu itsessään ei olisi tupakoijille ongelma, mutta lisenssihakemuksista tehtäisiin tarkoituksellisesti mahdollisimman hankalia. Idea tupakointilisenssistä on peräisen London School of Economics’n professori Julian Le Grand‘lta. Kuulostaa hyvältä ajatukselta. Olen itsekin tätä joskus pohtinut Suomeen, mutta muutamien ihmisten kanssa keskusteltuani löysin edestäni pari suurta ongelmaa: 1) Tulisiko lisenssijärjestelmän ja valvonnan kustannuksista suuremmat kuin säästöt tupakoinnin vähenemisessä ja 2) Miten mustanpörssin kauppa estettäisiin tehokkaasti.

KRP: Suomalaisen sivun saa lisätä mustallelistalle

KRP:n rikosylikomissario Lars Henriksson selittää Tietokone.fi lehdelle (lue juttu), että kotimainen portaali voidaan lisätä sensuurilistalle, jos se sisältää linkkejä ulkomaisille sivustoille.  Tämä laintulkinta on kyllä erittäin lavea, sillä Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista 1.12.2006/1068 (finlex) käsittelee vain pääsyä ulkomaisiin sivustoihin (lakiteksti: ” 1§ // Lain tarkoitus // Tämän lain tarkoituksena on lasten ja heidän perusoikeuksiensa suojaamiseksi edistää toimenpiteitä, joiden avulla voidaan estää pääsy ulkomailla ylläpidettäviin lapsipornosivustoihin.”). Tottahan toki, Nikin sivuilla on linkkejä ulkomaille, mutta poliisilla on kuitenkin muita työkaluja Suomessa sijaitsevia sivustoja koskien ja niitä sen minun mielestäni pitäisi käyttää, sillä sensuurilistahan on huomattavasti tehottomampi kuin ne muut keinot. Vai onko tässä oikeastaan kyse siitä, ettei poliisikaan olisi halunnut ottaa käsittelyyn Nikin tapausta?

Samaisessa Tietokone.fi -lehden uutisessa kerrotaan, että poliisi on vihdoin kutsunut Matti Nikin kuulusteltavaksi epäiltynä avunannosta lapsipornon levittämiseen. Vihdoinkin häntä kohdellaan niin kuin järjen mukaan pitäisikin eli rikosepäily tutkitaan eikä vain ylimielisesti sensuroida. Mikähän tässä mahtaa olla lopputulos?

Lapsipornokritiikki taiteessa?

Poliisi on takavarikoinut Helsingin kaupungille kuuluvasta Kluuvin galleriasta Ulla Karttusen lapsipornoa kritisoivan teoksen. Yksi näyttelyn avajaisvieraista oli tehnyt tutkintapyynnön teoksesta, joka hänen mielestään täyttää lapsipornon määritelmän. Poliisi tutkii tapausta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidoto-epäilynä. Asiasta kertoo verkkolehti Uusisuomi.fi.

Taide on aina vaikea tapaus. Miten vetää raja taiteen ja pornon välille? Miten paljon taiteilija voi kertoa kritisoimastaan aiheesta teoksessaan joutumatta kahnaukseen virkavallan kanssa? Tavallisen kansan ja silmäätekevien kanssahan taitelijat ovat kahnauksessa vähän väliä, mutta virkavalta on jo toinen juttu. Taiteilijoilla on tietenkin erinäisiä vapauksia, mutta niidenkin tulee noudattaa hyvän maun rajoja. Ellei taiteen suhteen olisi vapauksia, niin joutuisi Tampereen tuomiokirkkoseurakuntakin oikeuden eteen.

Minulla ei ole aavistustakaan millaisesta teoksesta Karttusen tapauksessa on kyse, joten en voi sanoa mitään yksityiskohtaista tässä vaiheessa, ehkä sitten joskus jos teoksesta jossain vaiheessa julkaistaan kuvia. Yhdessä asiassa Karttusen teos on ainakin onnistunut, sillä hyvän taideteoksen tulee herättää keskustelua.On täysin mahdollista, että kyseinen tutkintapyyntö on jätetty poliisille johtuen vallitsevasta lapsipornosenruurikohusta ja sen luomasta hysteriasta. Nähtäväksi jää.

Kuka päättää viimekädessä mikä on lapsipornoa kritisoivaa taidetta ja mikä on lapsipornoa? Oikeuslaitoshan siitä virallisesti viimeisen tuomion antaa, mutta onko meillä taide-alalta ammattituomareita?

Karttusen näyttely on edelleen avoinna Kluuvin galleriassa 2.3.2008 saakka ti – la 11 – 17, su 12 – 16, maanantaisin suljettu. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Lue lisää: HS: Lapsipornoa kritisoiva teos takavarikoitiin (15.2.2008)