Helsingin Sanomien uutisessa kerrotaan Suomen muslimien kokoontumisesta mielenosoitukseen ja sen uutisen viimeinen lause on “Suomalainen media ei ole [Muhammed-pila]kuvia julkaissut”. Muistan kylläkin nähneeni mediassa kuvia tanskalaisista sanomalehdistä, niiden ollessa auki juurikin Muhammedin kuvan kohdalta. Ja tällöin minusta on kyse lähinnä turhantarkasta saivartelusta, jos väitetään ettei meida julkaissut kuvia.
Tags: islam, mielenosoitus, Muhammed, muslimi, pilakuva, pilapiirros
RSS - Posts
24.02.2008 klo 16:30
Tähän blogimerkintään tuli kommenttina kutsu ruotsia puhuville osallistua Muhammed-pilapiirroskilpailuun lapsipornon ja pedofilian vastaisen taistelun puolesta.
Olen aiemminkin saanut vastaavanlaisen kutsun kommenttina Muhammed-pilapiirroksia käsitteleviin merkintöihini ja silloinkin päädyin samoilla perusteilla, kuin nytkin, olemaan julkaisematta ko. kutsua.
Ja ne perusteet ovat: Muhammed-pilapiirrokset eivät ole sananvapauden suojan puitteissa tapahtumaa viestinnällistä toimintaa, vaan tarkoituksellisesti uskonnollista yhteisöä loukkaavaa toimintaa.