Pankkiautomaattien hakkeroiminen
Muistamme varmaan ne lukuisat uutiset, joissa on viimevuosina kerrottu pankkiautomaatteihin asennetuista lisälaitteista, jotka ovat keränneet sekä kortin tiedot että pin-koodit. Ensiksi nämä viritelmät olivat aika kömpelöitä, mutta sitten ne paranivat ja paranivat. Vasta paripäivää sittenhän Ruotsista kuului, että jonkun Ikean kassajärjestelmään oli asennettu vastaavanlainen viritelmä.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ehkä varkaat selviäisivät helpommallakin, ainakin jos ovat rahoittamassa omia hakkerointejaan, sillä Network Box ja Information Risk Management kertovat brittiautomaatien kätkevän sisäänsä 90% tapauksista tuiki tavallisen tietokoneen Windows-käyttöjärjestelmällä. Eikä tässä vielä kaikki. Pankkiautomaatit eivät kuulemma salaa siirrettävistä tiedoista mitään muuta kuin kortin pin-koodin, joten hakkeri, joka pääsee kiinni pankkiautomaatin tietoverkkoyhteyteen saa ihan kivasti tietoja näkyviinsä tarvitsematta edes vaivautua dekryptaamiseen. Ja jos luulitte, että tässä oli jo kylliksi kaikkea huolestuttavaa, niin erehdyitte pahemman kerran; paitsi jos olette aikeissa ryöstää pankin. Information Risk Managementin tutkimuksessa on selvinnyt, että 2/3 tutkitusta automaatiin kassakaapista aukesi valmistajan asettamalla oletuskoodilla, joka löytyy Internetistä.
Huoh. Eikö kukaan oikeasti jaksa ajatella asioita vai onko kyse vain siitä, että on liian kallista laittaa joku huoltomies vaihtamaan kassakaappien koodit? Jos minä saisin päättää niin kassakaappien koodit olisivat joisessa kaapissa erilaiset ja vaihtuisivat määräajoin. Niin ja salattu tietoverkkoyhteys voisi olla myös ihan kiva lisä.
Tästä kertoi suomeksi Tietkone.fi. Englanniksi asiasta on kertonut Silicon.com
Mikähän mahtaa olla suomalaisten pankkiautomaattien tilanne? Otto.fi kertoo, että Otto automaattien sisälmykset on tilattu kahdelta eri toimittajalta. Osa automaateista on peräisen skotlantilaiselta NCR:ltä ja muut ovat saksalaiselta Wincorilta. Sovellusohjelmana molemmissa tapauksissa on Fujitsu Invia Oy:n maahan tuoma ja siten kaiketi NCR:n toimittama, sillä Fujitsu Invia on NCR:n edustaja Suomessa. TietoEnator on valmistanut itse Otto-järjestelmän; muistuu mieleeni, että tämä samainen TietoEnator ei onnistunut kovin hyvin Eduskunnan uuden äänestysjärjestelmän valmistamisessakaan.
Lue lisää:
- Tietoja NCR:n automaattivalikoimasta -valmistajan esite
- Inside Edge: ATM security leaves customers vulnerable to hackers -blogi
