Jotain tuli taivaalta, mutta mitä
Ääneskosken Akanniemessä jotain tuli taivaalta ja päätti tiensä rakenteilla olevan autotallin vintille, kertoo Sisä-Suomen Lehti. Noin 10 cm pituinen ja 45 mm paksuinen ja 120 gramman painoinen putkimainen kappale on päätynyt poliisin tutkittavaksi, sillä toistaiseksi siitä ei osata sanoa mikä se on. Sanomalehti Keskisuomalainen tietää kertoa, että 4.3. kello 11 oli lähistöllä havaittu suhisevaa ääntä, mikä voisi liittyä asiaan. Keskisuomalaisen sivuilla on myös kuva sekä reiästä autotallin katossa että itse syyllisestä. Tähdet ja Avaruus, kertoo tiedotteessaan, etteivät Ursan tulipalloryhmän Jarmo Moilanen usko kyseisen kappaleen olevan avaruusromua, koska ilmakehän läpi matkaamisesta kertovat sulamisjäljet puuttuvat. Tulipalloryhmän Esko Lyytinen ja Leo Wikholm puolestaan toteavat ettei se voi rataennusteiden perusteella olla peräisin USA:n tuhoamasta tiedustelusatelliitistakaan.
Mielenkiintoista. Todellakin mielenkiintoista. Itselleni tulee mieleen kaksi loogista selitystä. Ensimmäinen selitys on, että se on pudonnut jostain korkealla lentäneestä lentokoneesta tai sitten jostain ilmavoimien nopeasta koneesta, jolloin se olisi voinut saavuttaa katon puhkaisemiseen tarvittavan nopeuden. Toinen selitys on, että kyseessä on jonkinlaisen raketin kärki. Sitä en osaa sanoa olisiko kyseessä harrastelijan raketti vaiko kenties joku tutkimusraketti vaikkapa Kiirunasta tai Pletsetskin kosmodromista. Kumpikaan näistä selityksistä ei ihan loppuun saakka kuitenkaan selitä, sillä olisiko kummankaan kappaleen lämpö riittänyt kovettamaan kivivillan. Ehkä jos kyseessä oli jonkinlainen raketti, jossa oli palavaa polttoainetta aina kärkeä myöten ja se tuli rakettimoottorinsa avulla katosta lävitse.
Tämä kappale toistaiseksi täyttää UFO:n määritelmän, mutta luultavasti kappaleen status muuttuu IFO:ksi tuota pikaa.
