Mielenkiintoinen KKO:n ratkaisu

Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin totesi Vaasan hovioikeuden antaneen väärän tuomion sanomalehti Pohjalaisen toimittajalle, mutta vaikka KKO hyväksyykin ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen eivät KKO:n neuvokset kuitenkaan purkaneet Vaasan hovioikeuden antamaa tuomiota. Asiasta kertoo HelsinginSanomat.

Minusta on varsin kyseenalaista, että vaikka periaatteessa korkeampi tuomioistuin toteaa tuomion olevan väärä, ei sitä pureta, koska KKO:n mielestä EIT:n määräämät vahingonkorvaukset ovat jo riittävä hyvitys itsessään. Niinpä niin. Eli KKO:n mielestä on oikein, että ihminen jätetään tuomituksi rikoksesta, jota ei ole ollut, kunhan vain vahingonkorvauksilla väärin tuomittu ostetaan. Perusteluna KKO:n perusteluna siis on, että syytetyn kärsimä haitta on jo hyvitetty. Varsinainen KKO:n asiakirjan voitte lukea tästä. Etenkin perustelujen kohdat 6 ja 7 ovat mielenkiintoisia. Minun maallikkopäähäni ei mahdu sellainen oikeuskäytäntö, jossa vääräksi todettua tuomiota ei pureta, koska ”Lainvoiman saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi”.

Tapaus Karttunen etenee oikeuteen

Taiteilija-tutkija Ulla Karttunen joutuu oikeudessa puolustamaan itseään ja omaa näkemystään taitelijan oikeuksista kiellettyjen asioiden käsittelemisestä, kertoo uutinen HelsinginSanomien sivuilla.

Tämän jutun oikeuden päätöksen perustelut, jos ne julkaistaan, ovat takuulla mielenkiintoista luettavaa, sillä ei ole lainkaan yksiselitteistä se miten tätä tilannetta pitää tarkastella. Edelleenkään minulla ei ole, harvoja huhuja lukuunottamatta, käsitystä Karttusen taideteoksesta, joten joudun puhumaan vain yleisesti ottaen. Kuvan tulkinta on riippuvainen sen ympäristöstä. I-palkin poikkileikkaus näyttää valkoisella taustalla I-kirjaimelta, mutta jos sille piirretään jatko taaksepäin, niin silloin se näyttää I-palkilta, ja jos vielä sen alle pistetään ratapölkyt ja toinen viereen, on meillä rautatie. Ympäristönsä lisäksi kuvan tulkintaan vaikuttaa tulkitsijan käsitys ympäröivästä maailmasta, hänen omat tarkoitusperänsä sekä ympäröivän yhteisön paine. Yksikään analysoija, oli hän sitten ammattituomari, sanomalehden kriitikko tai tavallinen kaduntallaaja, ei ole vapaa näistä rasitteista.

Milloin taiteesta yleensäkään tulee pornoa? Onko puhtaasti abstrakti maalaus, jonka värisävyistä ja muodoista voi eräs havaitsija tulkita sen esittävän sukupuoliyhteyttä, mutta jonka toinen tulkitsee vain ahdistukseksi, pornoa vai jotain muuta? Kenen tulkinta on se oikea tulkinta? Taide on luultavasti vaikein asia mitä tuomioistuimet voivat koskaan käsitellä, koska absoluuttisen oikeaa kantaa ei voi olla olemassa, mutta silti tuomioistuimelta sellaista odotetaan.

kuihtuma-blogissa on asian yhteiskunnallisesta puolesta eräs tulkinta otsikolla “Kohta tämäkin voidaan unohtaa“. Kannattaa lukea!

On kuitenkin syytä muistaa, että aina tähänkin asti taiteilijat ovat onnistuneet kritisoimaan ns. normaalissa yhteiskunnassa yhteiskunnan normeja ja päättäjiä joutumatta silti suurempaan kahnaukseen lain tai vallitsevien normien kanssa. Olikohan se nyt Michelangelo vai kuka, joka maalasi silloisen paavin kärsimään Helvetin ikuisessa kadotuksessa.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin: Lapsipornokritiikki taiteessa (16.2.2008)