Presidentin valtaoikeuksia taas halutaan leikata, kuten jokainen on jo varmasti kuullut. Milloin ulkopoliittista ja milloin sisäpoliittista ja nyt tarkastelussa ovat puolustukselliset valtaoikeudet. Asiasta kertoo HelsinginSanomat sivuillaan. Presidentin maanpuolustukseen liittyvät valtaoikeudethan ovat nykyään lähinnä seremoniallisia ja edustuksellisia lukuunottamatta oikeutta puolustussodankäyntiin. On kuitenkin erittäin oleellinen asia, että edes symbolisella tasolla puolustusvoimien korkein posti on miehitetty suoralla kansanvaalilla valitulla ylipäälliköllä, koska se luo kuvan siitä että puolustusvoimat ovat oikeasti palvelemassa tätä maata ja kansaa. Ainakin menneinä vuosina ollessani koulussa, minulle historian ja yhteiskuntaopin tunneilla opetettiin, että sotatilan tullessa presidentti luovuttaisi käytännössä automaattisesti ylipäällikkyyden ammattisotilaalle, jota sen jälkeen marsalkaksi kutsuttaisiin. Eli tämäkään ei minusta ole mikään ongelma.
Suomessa on kummallinen tilanne. Toisaalta valitetaan, etteivät kansalaiset halua osallistua yhteisistä asioista päättämiseen ja niiden asioiden hoitoon, mutta kansan ottaessa kantaa johonkin asiaan, alkaa suunnaton hyssyttely ja jopa uhkailukampanja kansan vaientamiseksi ja palauttamiseksi takaisin ruotuun (viittaan tässä sensuuri-keskusteluihin).
Nyt sitten ollaan viemässä jälleen kerran erästä kansalaisten vaikutuskeinoa. Kansalaisilta yritetään pikkuhiljaa salakavalasti viedä pois se domokraattinen oikeus, joka aikanaan presidentti Koiviston toisella kaudella sille annettiin. Eli oikeus valita korkeimman hallinto- ja lainsäädäntövallan haltija. Kokoajan presidentiltä pyritään viemään valtaoikeuksia ja siinä samalla heikennetään kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa sekä meidän kansalliseen että myös globaaliin yhteiskuntaan. Onko tämä nyt oikein?
Suomen kansalaiset valitsevat itselleen valtiopäiville 200 kansanedustajaa, jotka sitten puoluepoliittisin perustuin nimittävät keskuudestaan pääministerin, puhemiehet ja muut ministerit sekä valiokuntien jäsenet. Jos presidentin valtaoikeudet valuvat näille puolueiden valitsemille ministereille, niin onko valta enää silloin kansan käsissä vai onko se sittenkin valunut puolueiden aktiivien ja näiden taustavoimien käsiin. Uskallan väittää, että puolueiden aktiivit edustavat huomattavasti pienempää joukkoa kansasta kuin ne, jotka käyvät äänestämässä.
Suomi tarvitsee vahvan johtajan, jolla on oikeasti valtaa sanoa asioista jotakin ja vielä päättää niistä. Jos tämä johtaja ei ole presidentti, vaan pääministeri, niin siitä vaan, mutta sitten vaadin suoraa kansanäänestystä pääministerin valitsemiseen (ja presidentin viran lakkauttamista). Minusta valtioneuvoston pitäisi ottaa enemmän toteuttava ja neuvova rooli valtion hoidossa ja antaa presidentin vastata todellisesta päätöksenteosta ministerien avustuksella. Luonnollisesti valtiopäivät säilyttäisivät varsinaisen lainsäädäntövallan ja koko hallituksen tulisi nauttia Eduskunnan luottamusta.
Onko tässä presidentin valtaoikeuksien leikkaamisessa nyt vain kysymys siitä, että presidentti on puoluepolitiikan yläpuolella (ainakin noin periaatteessa) ja siten puolueiden ohjailun ulkopuolella?


3 vastausta tähän mennessä ↓
Larko // Perjantai, maaliskuu 21, 2008 at 18:49 |
Ranskassa tuollainen presidenttivetoinen demokratia on olemassa. Edellisessä postituksessasi osoitat mainiosti, miksi se ei ole hyvä.
Riku Korvenpää // Perjantai, maaliskuu 21, 2008 at 22:18 |
Hmm. Yhtä lailla kuin presidentti voisi tuollaisen mediassistentin palkata vaikkapa pääministeri tai koko valtioneuvosto, joten ei se siinä milessä ainakaan presidenttijohtoisuudesta tee yhtään pääministeri(tai VN) johtoista demokratiaa huonompaa. Ja yhtä lailla pääministeri tai joku muu ministeri voi koheltaa (ja tämänhän me kaikki jo olemme saaneet nähdä).
Larko // Lauantai, maaliskuu 22, 2008 at 10:37 |
Meillähän oli neljännesvuosisadan ajan erittäin vahva presidentti, joka venytti valtaansa älyttömyyksiin saakka. Sitä aikaa tuskin kukaan ihan vakavissaan kaipaa takaisin.
Ranskassa paitsi kansanedustajat niin myöskin peräti ministerit ovat kumileimasimen asemassa, mikä kostautuu turhautuneiden poliitikkojen korruptioalttiutena. Venäjälläkään ei ministereillä ole paljoakaan sanomista asioihin, duuman jäsenillä ei senkään vertaa. Kyllä tuossa parlamentarismissakin on puolensa, toki myös huonot puolet.