Arkisto

Archive for 24.03.2008

Se olikin hätäraketti

Maaliskuun alussa Äänekosken akaannimeläisestä autotallin vintistä löytynyt metallinkappale (lue merkintäni) on paljastunut poliisitutkinnassa vialliseksi hätäraketiksi, kertoo verkkolehti Sisä-Suomen Lehti 13.3.2008.

Kaikenlaista rojua sitä tuleekin. Täytyy vain toivoa, että jos joku on oikeasti hädässä, niin hänen hätärakettinsa silloin toimii paremmin kuin tämä kappale toimi. Ei siitä suuremmalti taida olla hyötyä, jos se päätyy jonkun autotallin vintille.

Jyväskylässä sattuu ja tapahtuu

Piikittely sosiaalisena kanssakäymisenä saa Jyväskylässä aivan uusia ulottuvuuksia. Sanomalehti Keskisuomalaisen verkkosivuilla kerrotaan lyhyesti episodista, jossa kaksi nuorehkoa miestä joutuivat kahden täysin tuntemattoman 15-vuotiaan tytön useaan kertaan piikittämiksi neuloilla taikka vastaavilla.

Mitä näiden pikkutyttöjen päässä oikein mahtoi liikkua vai liikkuiko siellä vain alkoholi, huumeet ja muut huumaavat aineet? Nykyajan vapaamuotoinen ja kuriton kasvatus on riistäytynyt aivan totaalisesti hallinnasta, eikä tästä voi syyttää yksin kuntien resurssipulaa. Se päävastuu on kuitenkin niillä, jotka ovat tuollaiset kauhukakarat maailmaan tuottaneet – missä ovat lasten vanhemmat vastuineen.

Täytyy vain toivoa, että nuo kauhukarat ja heidän vanhempansa joutuvat vastuuseen tekemisistään ja etteivät neulat tms. sisältäneet mitään haitallista niin kemikaalien kuin virustenkaan muodossa. Olen ihan varma, etteivät nuo pikkitytöt ymmärrä mitä kaikkea he periaatteessa voisivat saada teoillaan aikaan.