Suklaasuola, energiatikkari ja kevennettyjä kakkuja

25.03.2008

Kaikkea sitä keksitäänkin. Piti tavata ihan toiseen kertaan, että ymmärssin oikein mistä UudenSuomen jutussa oli kyse. Merisuolaa suklaan tai viinirypäleiden makuisena vai pitäisitkö sittenkin enemmän hasselpähkinästä? Suklaasuolaa valmistava Barhyte Speciality Foods suosittelee suolaa mm. salaattien maustamiseen. Ihmisten verenpaineet varmaan tykkäävät hyvää tästä uutisesta; olisimpa alkanut opiskelemaan lääketiedettä.

Samaanaikaan, kun Barhyte Speciality Foods markkinoi erilaisia maustettuja suolojaan salaatteihin, jälkiruokiin ja erilaisiin juomiin, DSM Food Specialties näyttää tiedotteensa mukaan pyrkivän suolan vähentämiseen terveydellisistä syistä. DSM aikoo kyllä vähentää kaikenlaista muutakin ”tarpeetonta”.

Kakkuja kevennetään kemiallisesti. Tässä vaiheessa on tosin syytä muistaa, että kaikki kemikaalit ovat alkujaan peräisin luonnosta. DSM Food Specialties on kehittänyt tuotesarjan, jonka avulla elintarvikkeiden valmistamisessa voidaan säästää raaka-aineita ja siten kustannuksia. Esimerkiksi kananmunista voidaan osa korvata fosfolipaasilla. Mielenkiintoista. Perunantärkkelyksellä taas voitiin vähentää rasvankäyttöä. Tulee vain mieleen, että onkohan kuinka hyvä idea korvata rasvaa hiilihydraateilla, noin terveyden kannalta ajatellen, sillä länsimaisen ihmisen ravinnossa on muistaakseni aika paljon ylimääräistä hiilihydraattia. Olikohan se nyt, että 60% ravinnosta pitäisi saada hiilihydraateista ja 20% rasvoista sekä 20% proteiineista.

Energiatikkari ei kuullosta kovin eksoottiselta, sillä onhan meillä jo energiajuomia, kofeiinitabletteja, energiapurkkaa ja energiapastilleja. Erikoisen the Charms Company’n energiatikkarista tekee se, että se on pakattu klassisen käärepaperin sijasta tölkkiin energiajuomien tavoin. Yhä nuoremmat kahvia juomattomat ilmeisesti yritetään saada addiktoitua kofeiiniin ja tauriiniin. Hmm. Tulee mieleen vain yksi kysymys. Missä menee raja järkevän ja järjettömän välillä?

Tags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Vastaa