08.04.2008
Akateeminen tiedekunta kertoo blogissaan, että Jyväskylässä järjestetään lauantaina 12.4. mielenosoitus vapaan kaupunkitilan puolesta. Mielenosoituksen on tarkoitus alkaa Aren aukiolta ja päättyä kampukselle (luultavasti tarkoitetaan Seminaarinmäen kampusta), jossa säävarauksella bileet. Lieneeköhän Senaatti varautunut suojelemaan Seminaarinmäen ja Aallon kampusten arvokiinteistöjä jollain tavalla.
Pitänee käydä seuraamassa paikanpäältä ja laatia aiheesta blogimerkintä. Katsoa miten he selviytyvät. Yhtään paremmin kuin kolleegansa Helsingissä?
Kirjoitettu paikassa Tapahtuma | Jätä kommentti »
Tags: Aallon kampus, Akateeminen tiedekunta, aktivismi, jyväskylä, Jyväskylän Yliopisto, mielenilmaus, mielenosoitus, Seminaarinmäen kampus, Seminaarinmäki, talonvaltaus, vapaa kaupunkitila
08.04.2008
Joulusiivous kuopiolaisen kunnanvaltuutetun kotona aiheutti salassapidettävien papereiden joutumisen paperiroskien mukana paperinkeräykseen (kirjoitin tästä otsikkolla Salaisia papereita jälleen (29.12.2007). HelsinginSanomat kirjoittaa tänään, että kyseiseen tapaukseen liittyen kaupunginvaltuutettu Kalle Keinäseltä vaaditaan yhteensä noin 10 000 euron vahingonkorvauksia ja sen lisäksi häntä epäillään sekä salassapitorikoksesta että tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta.
HelsinginSanomien jutussa sanotaan Keinäsen pitävän tapausta tapaturmana, mikä se luultavasti onkin, mutta silti kyseessä on vakava rikos, koska noin 30 henkilön yksityisyyden suoja on vaarantunut. Tapaus etenee kaupunginvaltuutetun osalta syyttäjälle, mutta miten tapaus etenee kaupungin osalta. Periaatteessahan tähän rikokseen on osasyyllisenä kaupunki, jonka huonosti suunnitellut taikka toteutetut luottamuksellisen materiaalin käsittelymenetelmät ovat mahdollistaneet yksityisyydensuojaa loukkaavan tapaturman sattumisen.
Kirjoitettu paikassa Ihmisoikeudet, Vastuu | Jätä kommentti »
Tags: asiakirja, Kalle Keinänen, kunnanvaltuutettu, Kuopio, luottamuksellinen materiaali, roskat, salainen asiakirja, salassapidettävä, tietosuoja, tietosuojamateriaali, tietovuoto, yksityisyydensuoja