Arkisto huhtikuu 12., 2008

Kopiointi Internetistä

12.04.2008

DigiToday kertoo Euroopan Parlamentin äänestäneen ja hyväksyneen mietinnön, joka vastustaa internetistä sisältöä kopioivien kriminalisointia. Eli siis suoraan sanottuna kaiketi Parlamentti haluaa sallia jälleen musiikin nettilataamisen. Samaan aikaan EMI:n uusi johtaja Douglas Merrill on antanut lausunnon C|Netille, jonka mukaan musiikin nettilataaminen hyödyttää artisteja joissakin tilanteissa, mutta fanien haastaminen oikeuteen ei ole sitä koskaan. Merrill tosin muistuttaa, etteivät kaikki piratismin muodot kuitenkaan ole hyödyksi.

Mielenosoitus vapaiden tilojen puolesta

12.04.2008

Pilvinen lauantai-iltapäivä Jyväskylän Aren aukiolla sai todistaa Autonomisen Tiedekunnan ja sen tukijoiden järjestäytymistä mielenosoituskulkueeksi. Varhaisimmat mielenosoittajat taisivat saapua joskus puolisen tuntia ennen ilmoitettua ajankohtaa ja parisen kymmentä henkeä oli koossa vähän ennen kello kahta. Rouva, jonka kanssa seurasin mielenosoituksen järjestäytymistä laski, vähän ennen liikkeellelähtöä osannottajamääräksi noin kolmekymmentä. Autonomisen tiedekunnan blogi kertoo mielenosoittajia olleen marssilla noin 50 höystettynä parilla siviilipukuisella poliisilla.

Itse marssia en seurannut, kun kiirehdin sivukatuja pitkin Seminaarinmäelle odottamaan sen saapumista. Ainoa havaintoni polisiiseista oli poliisiauto, joka teki tietä marssijoiden siirtyessä kävelykadulta kampukselle. Poliisiauto kääntyi pois Yliopiston kirjaston edessä, josta joukko marssi omin nokkinensa Yliopiston pääraksennuksen takana sijaitsevalle Alvar Aallon suunnittelemalle Seremoniapihalle.

Mielenosoitus ja siihen liittyvät päätösbileet Seremoniapihalla olivat ainakin kello 1515 saakka varsin rauhallista ja asiallista menoa. Seremoniapihalla muutamilla näin kaljatölkin / -pullon, mutta suurinosa näytti ainakin toistaiseksi tulevan toimeen ilman noita maltaisia tuotteita. En tiedä sitten kuinka käy illan vanhetessa, mutta joku muu saa raportoida siitä.

Rouva, jonka kanssa seurasin Aren aukion tapahtumia, piti osaa mielenilmaukseen osallistuneista hieman pelottavan näköisinä, mutta samaan hengenvetoon hän totesi sen olevan varmaan aika tavallista kaikkien ääriliikkeiden kohdalla. Missämäärin nämä talonvaltaajat ovat ääriliike? Porukkaa katsellessa tuli mieleeni pioneerien lippuvala ja taistelulaulu, joissa lauetaan sysimustastasta lipusta ja sen yhdistävästä voimasta. Mielenosoittajillakin oli käytössä mustapohjaisia lippuja pioneerien tapaan, mutta tuskinpa niillä sen enempää yhteistä taustaa on. Mene ja tiedä. Seremoniapihalla osannottajien pukeutuminen oli suurinpiirtein tyypillistä suomalaista arkista, tosin “Pelle Miljoona”-tyttö (nimitys peräisin em. rouvalta) erottui joukosta positiivisesti ulkoasunsa vuoksi koko ajan; jostain oudosta syystä hän halusi valokuvata minut  =)

Tapahtuman manifesti löytyy Autonomisen Tiedekunnan blogista (lue tästä), joten minä en ala niitä tähän erittelemään. Olen tosin hieman kriittinen sen suhteen, että talonvaltaajat alkaisivat noin vain valtaamaan rakennuksia, jotka syystä taikka toisesta ovat tilapäisesti tai vähän pidempään poissa käytöstä. Samalla täytyy myös kritisoida sekä julkisia että yksityisiä tahoja, joiden taloudellisuus ja tehokkuusasettelu menee jo varsin pitkälle, aina välillä liiankin pitkälle. Olen aivan varma, että eri tahojen kanssa pystyttäisiin neuvottelujen tuloksena päätymään varsin tyydyttävään ratkaisuun. Tosin tässä vaiheessa se on jo hieman hankalampaa, kun on astuttu jo askelia laittomuuksien poluilla.

Mielenosoituksessa näkyneitä lauseita (osa plakaateista oli kirjoitettu hieman turhankin pienellä tekstauksella):

  • Kokoomusnuoret go home
  • Vapaus = prosessi
  • Tilaa toiminnalle
  • Tilan tarve on todellinen!
  • Alakulttuuri on kulttuuria
  • Vapaata tilaa
  • Ei me rikota lakia,
    Suomen laki rikkoo meitä
  • Kerro oonx mä terroristi?