HelsinginSanomien haastattelema psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma ihmettelee kuinka Itävallan insesti-skandaali on voinut tapahtua urbaanissa yhteiskunnassa; muinaiset privitiiviset suljetut yhteisöt olisivat hänen mukaansa olleet todennäköisempiä.
Minun on hyvin vaikea keksiä mitään syytä miksei urbaanissa yhteiskunnassa voisi olla tilaa Josef Fritzleille, sillä nykyäänhän ihmiset keskittyvät pääosin vain omiin asioihinsa ja ovat täysin välinpitämättömiä sen suhteen mitä muualla tapahtuu. On täysin normaalia, etteivät edes saman kerrostalorapun asukkaat tunne toisiaan, joten miten sitten voi odottaa, että yhteisö voisi kontrolloida omien jäsentensä toimia. Erinomaisina esimerkkeinä ihmisten sosiaalisten verkostojen toimimattomuudesta voi pitää tapauksia, joissa asunnoistaan kuolleena löydetyt ovat olleet siellä useammankin kuukauden ajan – näitä tapauksia alkaa olla aika monta nykyään vuodessa.
The Sun on julkaissut varsin vaikuttavan kuvan Josef Fritzlistä.
Kirjoitin aiheesta aiemmin otsikolla “Surkea ihmiskohtalo” (27.4.2008 ).
1 vastaus tähän mennessä ↓
Arhi, Finnsanity-blogi // Lauantai, toukokuu 3, 2008 at 21:26 |
Ihmiskuvamme on syvällä kristillisessä mielikuvapelissä. Alitajunnassamme, ymmärrystavoissamme.
Katolilais-kristillinen kulttuuri-valtiokäsityksemme ja tietoisuutemme, “itsereaalisaatiomme sivistyneinä olentoina” nojautuu pohjimmiltaan katolilaiseen käsitykseen siitä, että vain kastetut ovat pelastettuja – sivistyksen ja moraalin pariin – ja pahuus on täten rituaalisesti “sidottu”.
Tämä harhaluulo ja “toivo” on yhä monen toimittajankin ihmiskuvan perusta.
Että kristinusko ja muu länsimainen kehitys on muuttanut ihmisen ja että yhteiskuntajärjestys on uuden ihmisen järjestys.
Että olemme jollakin entistä korkeammalla tasolla ja että nykyiset strategiset hitech-sodat “länsimaiden uhkaa” vastaan ovat sivistyneempiä sotia kuin aijemmat. Valtioille on luovutettu väkivallan oikeus “järjestyksen” puolesta ja tämä astelma nähdään sivistyksen suurimpana voittona. Tämän mielikuvan vahvuus tuli selkeästi esille varsinkin Irakin sodan aloittamisessa, jossa länsimaat hylkäsivät YK:n ja terveen järjen humaanit periaatteet, jotta valtio saisi rauhassa toteuttaa omaa tarvettaan ideologiseen aggressioon.
Länsimainen yhteiskunta alkoi, kun Konstantinus Suuri antoi käskyn yhdestä ainoasta kirkosta, ihmiskuvasta ja opista, jolloin jopa muita kristittyjä sai vainota proto-inkvisition voimin valtiokirkon/kirkkovaltion vihollisina. Valtio aloitti kansalaisten assimiloimisen samaan uskoon ja ihmiskuvaan tehokkaammin kuin mikään muu aikaisempi kulttuuri. Hitlerhän siteerasi useasti ensimmäisten kristillisten keisarien valtiokäsitystä sekä vatikaanin toimenpiteitä Euroopan keskushallintona ja toimi itse samojen periaatteiden mukaan.
Vain yhteinen usko luo sivistyksemme varmuuden pohjan. Ja jos valtio on “kristillinen”, pelastushistorian modulina, niin yksilöitä voidaan sitten pitää kristittyinä, ja yhteiskunnan toiminta on jotakin aivan erilaista kuin arkaaisten heimojen demonimagia.
Dramaturgisesti ajateltuna kun kristityt pyytävät yhdessä anteeksiantamusta kirkon rituaaliasetuksia seuraamalla, niin siten pysytään pinnalla, kaaoksen ja viettien yläpuolella, Jumalan armosta.
Dogmaattisesti, opillisesti, kristitty eli “kunnon kansalainen” on sama ihminen kuin jumalaton mutta Pyhä Henki on uuden ihmeellisen hengen ja sivistyksen ylläpitäjä.
Valtiokirkko-ajatuksemme nykyisessäkin perustuslaissa perustuu juuri tähän samaan maailmanjärjestykseen, jossa kirkko ja kristillinen ihmiskäsitys on pahuuden ja arkaaisen kaaoksen sokkana, tulppana. Yksilö ei ole yksilö vaan jäsen suuressa suunnitelmassa.
Ja siksi ministereidenkin on käytävä valtio-jumalanpalveluksissa nöyrinä Jumalan edessä ja kaikki sitten on hyvin, voimme taas huomenna kutsua kristillisiä periaatteita ajatustemme pohjaksi.
Luterilaiset piispamme todellakin luulevat, että kristinuskon “riemuvoitto” Euroopasta on väistämätön Pyhän Hengen suunnitelma, huomioimatta sitten niitä historian tuhansia verilöylyjä, joita tämä riemusaatto on tuottanut. Piispojen paradoksaalinen paradigma on se, että jotta kristinusko olisi pätevä, kaikki täytyy olla Jumalan suunnitelmaa, ja koska näin on, on kaikki historia kiinni kirkon historiallisesta tärkeydestä.
Tämä kaikki historiallinen sekamelska on luonut piispojen dogmien mukaan juuri sellaisen kirkon ja kristillisen pelastusprojektiyhteiskunnan kuin Jumala on aikonutkin. Kohti kirkkautta.
Piispoja ei yhtään ihmetytä, kuinka Jumalan suuressa suunnitelmassa Lutherkin käynnisti ruhtinaiden valtapelin tilauksesta juutalaisten joukkoteurastuksia vain vallan absoluutisen arvon vuoksi.
Eli ei yhtään ihme että tämän neuroottisen siistin maailmankuvan pohjalta ihmetellään, kuinka fasistien tehokkuudella psykopaattiyksityisyrittäjäkin voi luoda oman keskitysleirin. Tämän neuroottisen maailmankuvan takia 1918 valkoiset kokivat myös velvollisuudekseen teurastaa punaisten lapsiakin.