Reunahuomautus

06.05.2008

Lähetä nimesi Kuuhun

Aihe: Avaruus, Huvi — Avainsanat:, , — Riku Korvenpää @ 6:27

Nasa aikoo kuuhun 2020-luvulla, mutta Sinä voit saada nimesi toimitettua Kuuhun jo paljon aiemmin, jos käyt jättämässä sen sinne toimitettavaksi osoitteessa http://lro.jhuapl.edu/NameToMoon/index.php. Kyseessä on eräänlainen PR-temppu ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joku ystävällismielinen (toivottavasti) alieni sen siellä lukisikin. Toivottavasti sille mikrosirulle, jolle nuo nimet tallennetaan, ei ole tallennettu myöskin jonkinlaista universaalia sodan- tai valtausjulistusta.

Kallo hukassa

Reuters kertoo, ettei kumpikaan saksalaisten aikaan aitoina pitämistä Friedrich Schillerin kalloista olekaan aito ja alkuperäinen. Luultavasti saksalaisen runoilijan kallo lepää edelleen joukkohaudassa, johon hänet aikaan haudattiin. Näin ollen kenties jonkun tuiki tavallisen kuolevaisen kallo on levännyt samassa kryptassa herra Goethen kanssa.

Miksi se on niin tärkeää, että tiedetään missä tämän Schillerin viimeiset jäänteet ovat?

GMO päätöksiä odotellessa

Euroopan Unioni on käsittelemässä kolmen gmo-kasvin viljely- ja käyttölupia, kertoo AP. Käsittelyssä ovat Bt-11 maissi (Syngenta AG), maissi  1507  (Pioneer Hi-Bred International Inc ja Dow AgroSciences) sekä Amflora peruna (BASF AG). Näistä kaksi ensimmäistä on tiettävästi tarkoitettu ravintokäyttöön, mutta Amflora peruna on sitä vastoin tarkoitettu teollisuuden tarpeisiin mm. betonin ja aikakauslehtipaperin raaka-aineeksi, tosin Amfloraa ehkä saatettaisiin myöhemmin käyttää myös eläinten rehuna.

Ympäristöjärjestöt Greenpeace ja Friends of the Earth Europe vaativat sääntöjä, jotka turvaisivat geneettisesti modifioitujen tuotteiden pysymisen poissa markkinoilta, kunnes niiden turvallisuus on perusteellisesti todistettu. Näinhän sen pitää tietenkin olla ja olen aivan varma, että kaikki osapuolet ovat tästä yhtä mieltä, mutta siihen se yksimielisyys sitten taitaa loppuakin.

GMO-kasvit ovat varmasti hyödyllisiä ja yksi ratkaisu globaaliin ruokapulaan, puhumattakaan erilaisista kierrätettävistä materiaaleista, joten niitä ei kannattaisi rajoitetaan yhtään ylimääräistä. Mistä me sitten tiedämme milloin gmo-tuotteita rajoitetaan ylimääräisesti ja milloin rajoitukset ovat tarpeen? – Sitä valitettavasti ei voida tietää etukäteen. Uuden käyttöön ottamiseen liittyy aina riskejä. Samanlaisia riskejä otettiin Suomessa perunan tullessa suomalaiseen ruokapöytään 1700-luvulla.

Geenimanipulaatiosta puhuttaessa on syytä muistaa, että ihmiset ovat tehneet sitä onnistuneesti jo satojen vuosien ajan, sillä kyseessä on aivan tavallisesta jalostamisesta – tässä geenien siirtämiseen käytetään biotekonogian kehityksen tuloksia jalostuksen nopeuttamiseksi ja tulosten parantamiseksi. Ja mitä geenien siirtämiseen lajista toiseen tulee, niin mikähän onkaan minkäkin geenin alkuperäinen laji. Monet kasvit sisältävät samanlaisia geenejä kuin eläimetkin ihan vain siitä syystä, että biokemialliset prosessit ovat perustaltaan samanlaisia molemmissa.

Ensimmäinen vuosi WordPressissa

Aihe: Blogi, Media, Omia kuulumisia, Tietotekniikka, Vuosi — Avainsanat:, — Riku Korvenpää @ 3:43

Vappuna tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun siirsin blogini Livejournalista WordPressiin. Siirtoa ei ole tarvinnut katua ja olen edelleenkin erittäin tyytyväinen sekä tähän alustaan että kanssabloggaajiin yleisöstä nyt puhumattakaan. Vuoden aikana on blogini vaihtanut useampaan otteeseen ulkoasuaan minun mielenliikkeiden mukaan ja voikin sanoa, että blogin kulloinenkin ilmiasu kertoo minun sen hetkisestä tilasta enemmän kuin itse postaukseni.

En huomannut ottaa ylös tilastojani vappuna, kun oli muutakin tekemistä (ne tekemiset liittyivät sukututkimukseen, eivät kännäämiseen), joten laitetaan tähän tilastot näin toukokuun 5. päivän aamulta:

  • Käyntejä tähän mennessä (1.5.2007 alkaen):  30 849
  • Ruuhkaisin päivä oli 18.2.2008, jolloin käyntejä oli 1067 kappaletta. Käsittelin tällöin taitelija Ulla Karttusta sekä nk. lapsipornosuodatus-/sensuurilistaa.
  • Akismet-roskapostisuodatus on estänyt blogistani 558 roskakommenttia, joista osa on kuitenkin ollut oikeita kommentteja.
  • Olen kirjoittanut 539 postausta.
  • Minun postauksissani on yhteensä 164 kommenttia. Lukuun on sisällytetty joitakin itsekirjoitettuja vastauksia kommentteihin sekä muiden blogien viittausilmoitukset.
  • Olen käyttänyt 66 kategoriaa ja 1347 tagia kuvaillessani postauksiani
  • Blogin historian luetuimpia postauksiani ovat
  • Tällä hetkellä luetuimpia postauksiani ovat

Olen päättänyt, että blogini vuosipäivä on vappu, sillä silloin minä siirryin WordPressin käyttäjäksi ja vappua on vaikeampi olla huomaamatta kuin helmikuun loppua. =)

Bloggaa WordPress.comissa.