Vappuna tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun siirsin blogini Livejournalista WordPressiin. Siirtoa ei ole tarvinnut katua ja olen edelleenkin erittäin tyytyväinen sekä tähän alustaan että kanssabloggaajiin yleisöstä nyt puhumattakaan. Vuoden aikana on blogini vaihtanut useampaan otteeseen ulkoasuaan minun mielenliikkeiden mukaan ja voikin sanoa, että blogin kulloinenkin ilmiasu kertoo minun sen hetkisestä tilasta enemmän kuin itse postaukseni.
En huomannut ottaa ylös tilastojani vappuna, kun oli muutakin tekemistä (ne tekemiset liittyivät sukututkimukseen, eivät kännäämiseen), joten laitetaan tähän tilastot näin toukokuun 5. päivän aamulta:
- Käyntejä tähän mennessä (1.5.2007 alkaen): 30 849
- Ruuhkaisin päivä oli 18.2.2008, jolloin käyntejä oli 1067 kappaletta. Käsittelin tällöin taitelija Ulla Karttusta sekä nk. lapsipornosuodatus-/sensuurilistaa.
- Akismet-roskapostisuodatus on estänyt blogistani 558 roskakommenttia, joista osa on kuitenkin ollut oikeita kommentteja.
- Olen kirjoittanut 539 postausta.
- Minun postauksissani on yhteensä 164 kommenttia. Lukuun on sisällytetty joitakin itsekirjoitettuja vastauksia kommentteihin sekä muiden blogien viittausilmoitukset.
- Olen käyttänyt 66 kategoriaa ja 1347 tagia kuvaillessani postauksiani
- Blogin historian luetuimpia postauksiani ovat
- Lapsipornokritiikki taiteessa? (2167 lukukertaa)
- Albert Camus: Sivullinen (782 lukukertaa)
- Adenovirus 14 leviää USA:ssa (692 lukukertaa)
- Tällä hetkellä luetuimpia postauksiani ovat
- Miksei urbaanissa yhteiskunnassa? (316 lukukertaa)
- Surkea ihmiskohtalo (133 lukukertaa)
- Josef F ja natsit (66 lukukertaa)
Olen päättänyt, että blogini vuosipäivä on vappu, sillä silloin minä siirryin WordPressin käyttäjäksi ja vappua on vaikeampi olla huomaamatta kuin helmikuun loppua. =)
Tags: tilastoa, vuosipäivä
RSS - Posts