Teinien välienselvittely riistäytyi käsistä
Tiettävästi teinien välienselvittely Luoteis-Lontoon Harrowissa johti yhden 26-vuotiaan sivullisen liikemiehen kuolemaan sekä mittaviin tuhoihin, kertoo The Times nettivuillaan. 17-vuotiaan Charlotte Andersonin entisiä luokkatovereita epäillään hänen asuntonsa räjäyttämisestä. On se vaan mennyt tuo nuorten elämä kurjaksi Englannissakin, kun kerran pitää alkaa välejä selvittelemään pommeja rakentamalla.
Jälleen kerran pommin ollessa kyseessä muistettiin mainita, että ohjeet löytyvät tietenkin mistäpä muualtakaan kuin pahasta Internetistä:
… which can be made from readily available ingredients using instructions found on the internet.
Monen monituista kertaa saa lukea, että tihutöihin löytyvät ohjeet Internetistä, mutta en ole vielä kertaakaan nähnyt yhdenkään toimittajan kirjoittavan tyyliin “…käyttäen ohjeita, jotka voi löytää helposti Internetistä tai kirjastosta”. Kirjastoista ja jopa oppikirjoista löytyy kaikenlaista – aina silloin tällöin jopa helpommin sulateltavassa muodossa. Esimerkiksi erään kemian oppikirjan liitteissä oli hyvin yksityiskohtainen pomminteko-ohje. Samaisen lukion (ja ylä-asteen) kirjaston hyllystä löytyi monta muuta opusta, joiden avulla olisi pystynyt ihan yhtä helposti tekemään pommeja (ja löytyi sieltä myös kokonainen kirja etanolin valmistuksen yksityiskohdista). Tarkoitukseni ei ole sanoa, että tässä pitäisi alkaa sensuroimaan kirjastoja, vaan tarkoitukseni on muistuttaa, ettei Internet ole todellakaan ainoa paikka mistä pommi-/myrkkyohjeita löytyy.
