Vesi vai kivennäisvesi?

Aiemmin helteellä uutisoitiin Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan suosituksesta, jonka mukaan janojuomaksi kelpaisi ainoastaan vesi ja sitäkin korkeintaan puolitoista litraa päivässä. Jo maalaisjärkeni (puhumattakaan siitä osasta järkeä, joka on saanut oppia ihmisen aineenvaihdunnasta ja biokemiasta) tahtoi hyppiä ja huutaa raivosta tuota suosta suosituksesta lukiessa, sillä niin pielessä se suositus jälleen kerran oli. Jälleen kerran viralliset suositukset ovat jotain kelvotonta tasoa.

Tänään Yle Uutiset otsikoi “Helle kaataa vanhuksia” (30.6.2009) ja kirjoittaa nestevajauden ja suola-arvojen putoamisen pistävän vanhuksia sairaalavuoteeseen. Lisäksi kerrotaan, että helteen takia Suomessa kuolee vuosittain 200 ihmistä. Uutisessa annetaan varsin fiksu neuvo, jonka kopioin tähän suoraan

-Helteellä pitäisi juoda runsaasti ettei kuivumista tulisi, muistutetaan kaupunginsairaalan ensiavusta.

Pelkkä vesi ei janojuomaksi riitä, vaan elimistön pitää saada myös suoloja. Kivennäisvedet, tuoremehut, piimä ja maito ovat hyviä helteellä, kerrotaan ensiavusta.

Eikö olisi jo vihdoin ja viimein virallisten suositusten antajien laskeutua sieltä norsunluutorneistansa alas ja kohdata se normaali todellisuus, jossa ihmisten elimistöt ja ruokailutottumukset eivät ole identtisiä saatika sitten paperien mukaisia. Jatkuva saarnaaminen liiasta suolankäytöstä tulisi ehdottomasti lopettaa ja korvata kohtuullisen suolankäytön valistuksella ja opettamisella. Sama saisi koskea myös rasvoja ja muita elintarvikkeita sekä vitamiineja ja kaikkea sellaista. Kuinkahan moni noista kahdesta sadasta helteen uhrista voitaisiin vuosittain pelastaa, jos he tai heidän ruokahuollostaan päättävät seuraisivat ajantasaista ja todellisuuden mukaista ravitsemusohjeistusta? Entä kuinkapaljon oikealla ohjeistuksella voitaisiin säästää sairaanhoidon kustannuksissa?

Olen itselläni huomannut, että helteen aiheuttamaan pahimpaan huonoon oloon auttaa nopeasti, kun ottaa hyppysellisen ruokasuolaa ja huuhtelee sen vedellä tai mehulla alas.

Edit 10.12.2009: Yleensä en jälkeenpäin lisäile näin vanhoihin juttuihin mitään uutta, mutta tällä kertaa päätin tehdä poikkeuksen. Aihetta sivuaa Tiedeuutiset -sivuston juttu “Laimennettu tuoremehu päihitti täpärästi “urheilujuoman” – vesi pohjanoteeraus” (29.11.2009). Lyhyesti sanoen lyhyessäkin rasittavassa urheilussa tarvitaan muutakin nesteytystä kuin vesi, mutta sen ei tarvitse – eikä välttämättä ole hyväkään – olla mitään fiiniä urheilujuomaa tavallisen laimean tuoremehun tarjotessa täysin riittävän nesteytyksen.

R. Paulig vs. G. Paulig

Helsingin hovioikeus antoi mielenkiintoisen ratkaisun, jonka mukaan Robert Paulig ei saa käyttää omaa nimeään markkinoidessaan kahvejaan, koska sukunimi Paulig voidaan yhdistää myös Paulig-suvun omistamiin yrityksiin, joiden kanssa Robert Paulingilla ei ole ollut mitään tekemistä vuoden 1986 jälkeen. Siis henkilö ei saa käyttää omaa nimeään markkinoidessaan omia tuotteitaan, vain koska sattuu olemaan toinen samaa sukunimeä käyttävä yritysrypäs. Muistaakseni aikoinaan oli samantapainen kiista Palhmrothien perheessä ja se taisi päättyä aivan toisenlaiseen päätökseen sukunimen käyttämisestä tuotteiden markkinoinnissa.

Tämä on aivan järkyttävää ja lähes EU:n tasoista kuluttajien aliarviointia. Onhan se nyt ihan selvää, että Robert Paulig ja Paulig ovat kaksi eri firmaa ja tuotemerkkiä eikä näiden tuotemerkkien historiakaan luultavasti ole tuntematon kenellekään kahvinystävälle.

Minulle Robert Paulig tulee aina olemaan Robert Paulig ja Paulig tulee olemaan Paulig. Pidän molempien kahveista, mutta en tästä naurettaviin mittasuhteisiin paisuneesta perheriidasta, joka mustamaalaa koko suomalaista kahvikulttuuria.

Olisikohan tässä paikka Paulig-sukuyhtiön boikotoimiselle ja muutamalle ylimääräiselle paketille Robert Pauligin kahvia?

Ateismi loukkaa uskonnonvapautta?

Laatulehti HelsinginSanomat kirjoittaa “Jumalaa tuskin on”-bussimainoksen aiheuttaneen niin paljon närästystä, että siitä on kanneltu Mainonnan eettiselle neuvostolle, joka käsittelee sen kesälomien jälkeen eli turvallisesti kamppanjan päättymisen jälkeen. Nimettömäksi jäävä kantelija perusteelee kannettaan toteamalla, että on ongelmallista pakottaa muslimibussikuskit ajamaan kamppanjan iskulauseita koristavia linja-autoja.

Uskonnonvapauslaki määrää, että jokaisella on oikeus harjoittaa vapaasti uskontoaan (lakien rajoissa). Koska kantelija vetosi uskonnonvapauslakiin muslimikuskien kohdalla, on kysymys oikeastaan siitä harjoittaako muslimibussikuski uskontoaan työaikana ajaessaan bussia. Näkemykseni on voi olla ehkä hieman yksioikoinen, mutta minusta työ on työtä ja uskonto on uskontoa eikä niitä pitäisi sekoittaa keskenään. Toinen kysymys taas on henkilökohtainen vakaumus, mutta eiköhän tässä tapauksessa ollut jo bussikuskin hakeutuessa töihin, että bussien kylkiin voi ilmestyä minkälaisia mainoksia tahansa.

Miksi juuri tästä bussikamppanjasta on noussut niin suuri haloo uskonnonharjoittamisenvapauksia kannattavien aktivistien parissa? Miksei ole valitettu siitä, että eri uskontokuntaan kuuluva toimittaja joutuu kirjoittamaan juttuja lehteen, jossa julkaistaan kirkolliset ilmoitukset ja mahdollisesti uskonnollisten yhteisöjen tilaisuuksien mainoksia? Entä miksi kukaan ei ole ajatellut kirjapainotyöntekijäparkojen sieulujen kohtaloita, kun he joutuvat painamaan ties mitä vaarallista ja sopimatonta materiaalia asiakkaiden tilauksesta. Onko lopultakin vain kyse siitä, että halutaan estää humanismin ja ylipäätään uskonnottoman sanoman leviäminen?

Hyvä, että aiheesta herätetään keskustelua ja että kamppanja saa julkisuutta. Tämän kamppanjan yhteydessä tullaan määrittelemään rajoja ns. uskonnottomien ja vähemmistöuskovaisten toiminnalle suhteessa maamme valtauskontoon ja yhteiskuntaan. Milloin ja missä käsittelyn asteessa keskustelu lopulta saakaan päätöksensä, minä toivon, että saamme loogisen ja oikeudenmukaisen päätöksen ilman minkään tahon mielivaltaa.

Minun ratkaisuni ongelmaan on yksinkertainen:

• Työ on työtä ja uskonto on jokaisen oma asia, jota ei pidä käsitellä työaikana.
• Kamppanjointi tulee sallia sekä kaikkien uskontojen ja uskonnottomien suuntauksien puolesta että niitä vastaan, niin kauan kuin ei mennä henkilökohtaisuuksiin

Ratkaisuehdotelmani viimeinen kohta on näemmä YK:n Ihmisoikeusneuvoston päätöslauselman vastainen, koska neuvosto on säätänyt, että uskontojen kritisoiminen on ihmisoikeusrikos. Neuvoston päätöslauselmaa on kommentoinut Pasi Ilmari Jääskeläinen Humanisti-blogissa otsikolla Hassunhauska maailma – YK:n ihmisoikeusneuvosto Hullun Hatuntekijän teekutsuilla (9.4.2009). Jään innolla odottamaan kutsua Haagiin vai käsiteltäisiinköhän asia täällä kotoisassa Jyväskylässä.