Lapsivastaisia uutisia

Jos olette lukeneet viimeaikoina valtakunnallisia medioita, kuten vaikkapa Hesaria, niin olette varmasti huomanneet kuinka lapsivastaisuus nostaa uutisissa virkistävästi päätään. Yhä tavallisempia ovat uutiset lasten humalassa varastamista autoista, kolareista ja ylinopeudesta. Puhumattakaan lasten leikeissä sattuneista sivullisten tai toisten lasten kuolemista sekä muista yhteiskunnalle aiheutuvista ongelmista. Oikein virkistävää, että vihdoin mediassa puututaan ikiaikaiseen tabuun lapsista ja siihen ajatteluun, että jokaisella parilla pitäisi olla vapaasti valittava määrä huonosti kasvatettuja kakaroita… öh… ei kun siis ihastuttavia pikku enkeleitä. Verkkolehti Uusi Suomi vie hienovaraisen lapsivastaisuuden vielä astetta pidemmälle ja kehoittaa kaikkia käyttämään kondomia maailman pelastamiseksi uhkaavalta väestönkasvulta ja sen mukanaan tuomilta ongelmilta.

Ihmisiä on tässä maailmassa aivan likaa ja olisi todellakin tilausta sekä yhdenlapsen politiikalle että Leena Krohnin Pereat Mundus kirjassa mainitulle Vapaaehtoisen Sukupuuton Seuralle (VSS). Keskimäärin yksi lapsi paria kohti on varmasti riittävä vielä pitkän aikaa – ei loputtomiin kuitenkaan – kunhan huolehditaan väestön terveydestä ja elinoloista.

Hyvä uutinen snusfiileille?

Suomalaislehti Tiede kertoo nettisivuillaan (linkki), ettei nuuska sittenkään ole niin syöpävaarallinen kuin on aiemmin luultu. Lehden mukaan syöpävaarallisuuskäsitys on peräisin amerikkalaistutkimuksissa, joissa ei huomioita alkoholin syöpävaikutusta tutkimukseen osallistuneiden kohdalta.

Siis nuuskaaminen on syövän suhteen turvallisempaa kuin tupakoiminen nykytiedon valossa. Toivottavasti ihmiset eivät vedä tästä sellaisia johtopäätöksiä, että nuuska pitäisi vapauttaa pannassa EU-maissa “kun vaarallisempaa tupakkaakin on kaupan”-argumentilla. Nuuskan vapauttamista perustellumpaa itseasiassa olisi (tämän uutisen tietoihin perustuen) tupakan kieltäminen, koska vähemmän vaarallisiakin nautintoaineita on kielletty. Valitettavasti en jaksa uskoa ihmisten näkevän asiaa tällä tavalla terveyden kannalta loogisesti – hampunpössyttelijöille tunnusomainen  “vapautettava, kun vaarallisempiakin saa käyttää” -argumentointi tulee rehottamaan snusfiilien parissa.