Julkisen väkivallan ongelma

Julkinen väkivalta on ongelma meidän yhteiskunnassamme. Väkivaltaa ja väkivallan välineitä sekä niiden symboleita on totuttu palvomaan jonkinlaisina maskuliinisen itsemääräämisoikeuden symboleina, joihin kohdistuvia rajoituksia ja keskusteluja on tavattu pitää julkisina kastraatioina. Tämä asenne yhdistettynä viimeaikoina yleistyneeseen käytäntöön ulkoistaa vastuu viranomaisille johtaa väistämättä ongelmiin, koska yksityisyydensuojaan vedoten emme ole valmiita antamaan viranomaisille riittäviä valvontaoikeuksia. Mikä sitten olisi ratkaisu? Jos jatkamme vastuun ulkoistamista edelleen, on meidän pakko luopua rakkaasta yksityisyydensuojastamme pala palalta, kunnes siitä ei ole enää edes rippeitä jäljillä. Mutta haluammeko me sitä ja pääsemmekö me sittenkään turvalliseen yhteiskuntaan?

Todellinen ratkaisu julkisen väkivallan ongelmaan – samalla aika pitkälle myös yksityisen väkivallan ongelmaan – on asenteiden muutos. Tämän yhteiskunnan ihmisten tulee ottaa itse omista niskoistaan kiinni ja ryhdistäytyä. Suoraselkäisyys on ainoa keino. Aselait ja muut rajoitukset eivät hyödytä mitään, jos kansa niistä vähät välittää. Ihmisten ja median tulee luopua väkivallan ja rikollisuuden ihannoimisesta ja hyväksymisestä.  Väkivalta tulee yksikäsitteisesti tuomita eikä sillä pidä mässäillä siihen tapaan kuin esimerkiksi Matti Nykäsen tapauksissa on mässäilty viimeaikoina.

Voisinkohan minä vielä jonain päivänä nähdä sen Suomen, jonka asukkaat kansallisuuteen katsomatta, ovat hylänneet vanhat barbaariset ja syvistymättömät tapansa ja luopuneet yhteiskuntaa mädättävän rikollisuuden suosimisesta ja palvomisesta. Jostain syystä, minä en usko.

Realistisesti ajatellen. Meidän on varmasti totuttava metallinpaljastimiin ostoskeskuksissa ja vartioiden kansoittamiin hyllynväleihin. Kustannukset nousevat ja kansa maksaa tyytyväisenä näennäisestä turvallisuudesta, sillä vartioidenkaan silmät eivät näe joka paikkaan.

Missähän päin Suomea seuraava ampumavälikohtaus tapahtuu? Olen melko varma, että se tapahtuu vielä ensi vuoden aikana.

Miten Internet ampui Sellossa?

Viime vuosien koulusurmien kohdalla syytettiin kärkkäästi Internettiä syylliseksi. Internet käytännössä painoi liipasinta. Miten käy tällä kertaa? Oliko Helsingin Sanomissa mainittu tummahko mies vain viaton välikappale, jonka avulla Internet painoi liipasinta tappaen neljä ihmistä? Internettiä on niin helppo syyttää aina kaikesta. Miten tällä kertaa?

On jännä kuulla, mitä säädöksiä nyt vaaditaan kiristettäväksi entisestään. Aselakien kiristäminen auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Ase on vain väkivallan väline. Jos ihminen haluaa vahingoittaa toista,  hän löytää siihen kyllä keinot. Väkivaltaa voi aivan hyvin toteuttaa vaikka kirveellä, polttopullolla tai henkilöautolla tai millä tahansa muulla esineellä – näihin löytyvät vielä ohjeet monesta muustakin paikasta paljon parjatun Internetin ulkopuolelta.

HS:n uudenvuodenlupaus

Hesari pahoittelee (linkki pahoitteluun) tänään verkkosivuillaan uutisointia Pohjois-Tapiolan ysiluokkalaisten suvaitsemattomuudesta tai siis sitä, että antoivat ko. oppislaistan moisen kuvan. Sunnuntaitoimituksen uutispäällikkö Ilkka Ahtiainen myöntää nettiuutisoinnin olleen harhaanjohtavaa ja puutteellista antaen sellaisena täysin väärän kuvan asiasta. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, mutta minusta tämän oikaisun paikka olisi ollut jo ennen joulua. Hesari lupaa ottaa opikseen tapahtuneesta virheellisestä uutisoinnista. Tulkitsen tämän siten, että uutisten taustoittamista ja toimittamista ainakin luvataan muuttaa läpinäkyvämmäksi, jotta toimituksen mahdolliset virheet tai lukijöiden väärintulkinnat olisivat helpommin tunnistettavissa eivätkä yltyisi näihin mittoihin. Näin siis Hesari lupasi, mutta muuttuuko uutisten tuotanto ja laatu mitenkään vuonna 2010? Olen ehkä pessimisti, mutta en usko, sillä miksi tehdä laadukkaita uutisia, kun voi samalla panoksella hutaista kolme tai neljä pohjanoteerausta – etenkin verkossa ilmaiseksi saatavissa olevassa versiossa. Sääli vain Hesarin kannalta, mutta tämä syö enemmän uskottavuutta kuin ne painetun version laadukkaat (?) jutut, joista ihmiset ovat tottuneet maksamaan, korjaa. Hesarilla ja Sanomilla on kyllä varaa maksaa imagotappioista, mutta ei kunnon jutuista.

Itse kirjoitin Pohjois-Tapiolan ysiluokkalaisten ja yleensä nuorten asenteista 20.12.2009 Hesarin juttuun perustuen otsikolla “Mikä nuorilla, se myös aikuisill”. Yleisesti ottaen pidän omaa kirjoitustani kuitenkin edelleen sopivana, koska jutussa kuvattu ilmapiiri on kuitenkin huolestuttavissa määrin havaittavissa nykynuorisen ja nuorten aikuisten piirissä.