Jotenkin minulle on muodostunut sellainen kuva, että Google Mapsiin luotetaan nykyään melkeinpä sokeasti (ehkä tämä S60-puhelimia koskeva juttu, on osasyyllinen). Toivottavasti Google -kultin jäsenet ja myös tavalliset käyttäjät, jotka luottavat Googlen apuun reittien suunnittelussa ja paikasta A paikkaan B pääsemisessä, tiedostaisivat Google Mapsin mahdolliset virheet. Virheitä tietysti löytyy mistä tahansa palvelusta, se on selviö, joka pitää hyväksyä myös Googlen kohdalla.
Esimerkkinä Google Mapsin virheistä kelvatkoon vaikkapa tämä karttanäkymä Keuruun Valkealahdesta. Verratkaapa Pajulammen ympäristöä vastaaviin Maanmittauslaitoksen Karttapaikan, Keuruun kaupungin osoitekartan ja Eniron Karttahaun sisältöihin (linkit suoraan oikeille kohdille). Tällä alueella Google Maps näyttää yhden olemattoman tien ja yhden väärin nimetyn tien (Valkealantie on oikeasti Valkealahdentie).
Onhan Google Maps nyt tyhjää parempi, mutta en välttämättä haluisi samoilla keskellä ei-mitään etsimässä sitä tietä, joka GM:n mukaan pitäisi olla juuri tässä, omien jalkojen alla. Luulisin, että Maps on tarkempi niillä alueilla, joista palvelulla on tarkemmat satelliittikuvat, mutta muualla palvelu on vain viitteellinen.
Suomen alueella luotan ensisijaisesti Maanmittauslaitoksen Kansalaisen karttapaikan aineistoon ja toissijaisesti tarpeen mukaan kunkin paikkakunnan omaan karttatuotantoon. Mikäli jostain syystä tarvitsen reittisuunnittelua tms. henkilökohtaisena suosikkinani on Eniron karttahaku.
Kirjoittajalla ei ole mitään kytköksiä kirjoituksessa mainittuihin kartta-alan toimijoihin.
Päivitysilmoitus: Haaste: Fonectan kartoilla ojiin ja allikoihin 2011. | Reunahuomautus