Internet sensuuriin Euroopan Unionissa

Kevään 2008 tapahtumat näyttävät uusiutuvan, kun Euroopan Unionin sisäasiainkomissaari Cecilia Malmström esittää unionimaihin pakollista internetsensuuria lapsipornon leviämisen estämiseksi (Hesarin juttu). Onnistuuko Malmström siinä missä meidän viestintäministeri Suvi Linden et co. epäonnistuivat? Varmaa kuitenkin on, ettei Malmström onnistu ehdottamallaan sensuurilla poistamaan lapsipornoa Internetistä tai maailmasta. Hänen toinen lapsien seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva esityksensä, jonka mukaan seksituristeja pitäisi pystyä rankaisemaan lapsiinsekaantumisesta heidän omissa kotimaissaan 5 – 10 vuoden pituisilla rangaistuksilla, on sen sijaan huomattavasti parempi.

Jos Malströmin esitys sensuurista menee lävitse, niin onkohan EU:lla enää pokkaa tai auktoriteettia alkaa moralisoimaan ja tuomitsemaan Saudi-Arabian, Kiinan ja muiden maiden sensuuripyrkimyksiä. Onneksi tämän esityksen käsittelyssä on niin monta vaihetta, että luultavasti se tulee hajoamaan omaan mahdottomuuteensa ja turhuuteensa.

Tästä varmaan käydään taas sama keskustelu kuin vuonna 2008 ja samoilla argumenteilla. Tosin tällä kertaa en yhtään ihmettelisi vaikka sensuurin piiriä vaadittaisiin entistä nopeammin laajennettavaksi kattamaan mm. epäillyt terrorismisivut ja muun poliittisesti/moraalisesti kyseenalaisen materiaalin.

Lue lisää:

• Kirjoitukseni vuoden 2008 Internet-sensuuri-kohun tiimoilta.
• EFFI: Nettisensuuri-FAQ.

Youtube-Kestosuosikkini

Koska pitkään aikaan en ole kirjoittanut blogiini mitään henkilökohtaista henkilökohtaista ajattelin vaihteen vuoksi tehdä poikkeuksen ja kirjoittaa jotain sellaista. Arvoisat lukijani saavat nyt kauhistella Youtubesta löytyviä suosikkivideoitani. Lista ei ole missään erityisessä järjestyksessä

Starwed – Amerikkalainen komediasarja neljän syömishäiriöisen aikuisen elämästä ja heidän erikoisesta tukiryhmästään. Tätä sarjaa ei todellakaan saa ottaa liian vakavasti.

Keeping up appearances eli Pokka pitää – Taattua ja turvallista brittilaatua. Hyacint Bucket et kumppanit.

Perfect Body –  Ehkä liiankin amerikkalainen ulkoasultaan ja eleiltään, mutta toisaalta taas kyseessä on amerikkalainen elokuva telinevoimistelusta ja sen vaatimuksista.

Mr Deity – En osaa kuvailla, katso itse. Komediaa uskonnon teemoilla Taivaassa ja Helvetissä.

Yle-maksu antaa kävellä kadulla

Keskustelu Ylen rahoituksen oikeasta toteuttamistavasta ja sen suuruudesta velloo edelleen ja hyökkäykset puolelta toiselle ovat erittäin tavallisia. Pitkään pidettiin TV:tä katsomattomia ja sen takia maksusta yleisönosastoilla nurisevia valehtelijoina, koska kaikkienhan on pakko istua päivät pitkät töllöttämässä televisiota esimerkiksi lenkkeilyn ja kirjojen lukemisen sijasta. Onneksi tätä argumenttia ei ole enää vähän aikaan osunut silmiini – olisin varmaan jo kuollut nauruun.

Suomen Kuvalehden toimittaja Susan Heikkinen kirjoittaa blogissaan, että jokainen suomalainen käyttää Ylen palveluita, koska Ylen palvelut ovat demokratiaa. Tokihan puolueeton ja absoluuttisen todenmukaisia uutisia julkaiseva taho ehdottomasti on merkittävä osa demokratiaa, mutta mitä demokratiaa ovat True Bloodit, Kotikadut ja muut roskat. Entä kuinka demokratiaan sopii, että jokaisen kansalaisen olisi pakko kannattaa jotakin TV- ja radioyhtiötä, joka ei kuitenkaan ajaisi hänen oman poliittisen kantansa asiaa? Eikö demokratiaan kuulu oleellisena osana myös vapaus valita vaikutuskeinonsa ja tukensa kohteet? Kyse ei sentään ole todellisuudessa merkittävästä yhteiskunnallisesta tukipilarista, vaikka niin kovin usein yritetään uskotella.

Kirjoituksessaan toimittaja Heikkinen tyrmää suoran budjettirahoituksen todeten seuraavaa

Viestintäministeri Suvi Lindénin (kok) viimeviikkoinen kanta, budjettirahoitus, vaarantaisi kuitenkin yhtiön puolueettomuuden. Kuvitteleeko joku, että Yleisradion ajankohtaisohjelmilta olisi odotettavissa kovinkin ärhäkkää kulloisenkin valtapuolueen (eli ruokkivan käden) etujen vastaista yhteiskuntakritiikkiä?

Toimittaja on joko tarkoituksella unohtanut – tai paljastanut vahingossa tietämättömyytensä siitä faktasta – että tälläkin hetkellä TV-maksun suuruudesta päättävät viimekädessä valtapuolueet, koska lain mukaan päätösvalta kuuluu Valtioneuvostolle. Tulevaisuudessakin valtiollisen toimijan ylin päätäntä/rahoitusvalta on vahvasti valtionjohdon käsissä oli sen rahoituksen keruumekanismi mikä tahansa, sillä mikä muu taho olisi demokratiassa oikeutettu (ja yhteiskunnasta riippumaton) tekemään päätöksiä kaikkia sitovista pakollisista maksuista.

Järkevin ja oikeudenmukaisin Ylen rahoituksen malli olisi viedä rahoitus niin minimiin, että vain oleelliset elintoiminnon säilyisivät hengissä. Eihän mikään muukaan julkista rahoitusta nauttiva taho saa mellastaa miten tahtoo.