Printtilehden elämisen oikeutus, toistaiseksi

Uutisia saa netistä pilvin pimein muodossa taikka toisessa ja on selvää, ettei nykyisen kaltainen painettu media pysty kilpailemaan reaaliaikaisen Internetin tietovirtojen kanssa, mutta printtilehtien aika ei kuitenkaan välttämättä ole ohitse – on vain kyse siitä, mitä kannattaa painaa ja mitä ei kannata. Uskoisin, että seitsemänä päivänä viikossa ilmestyvien lehtien kohtalona on pikkuhiljaa näivettyä netin uutistuotannon ajaessa heistä kokoajan ohitse. Mitä järkeä olisikaan painaa eilisen uutisotsikoita ja pikkujuttuja paperille. Eihän kukaan ole valmis sellaista lehteä tulevaisuudessa lukemaan, saatika maksamaan. Painetun median ainoaksi vaihtoehdoksi jää kehittyä nykyisestä otsikkojournalismista sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen keskittyvään analyyttiseen journalismiin. Painetun median tuotteella pitää olla arvoa vielä kahden tai kolmenkin viikon kuluttua painamisesta – arvoa, jota nykyisellä Hesarilla tai Iltalehdellä ei ole.

Printtilehti tulee kuolemaan, se on fakta. Jossain vaiheessa ei ole enää kannattavaa siirtää informaatiota paperilla tuottajalta lukijalle. Siinä vaiheessa analyyttisistä printtilehdistä muodostuu artikkelitietokantoja, joihin toimitukset sylkevät lisää informaatiota ympäri vuorokauden. Asiakkaat todennäköisesti eivät enää tässä vaiheessa hyödynnä informaatiota samassa tahdissa kuin sitä julkaistaan, vaan he keskittyvät kuluttamaan vain heitä kiinnostavien aiheiden artikkeleita riippumatta niiden ajallisesta tuoreudesta.

Uutistuotanto siis jakautuu yhä selvemmin kahtia. Luultavasti otsikkojournalismi säilyy tulevaisuudessakin lukijoilleen ilmaisena ja sitä julkaistaan joko mainosrahoitteisesti tai analyyttisten artikkelien toimittamisesta saaduilla kustannuksilla. Yhteiskunnan kannalta katsoen median jakautuminen kahtia on jonkinasteinen uhka demokratialle kansan köyhimmän osan jäädessä vain otsikkojournalismin varaan päätöksiä tehdessään. Yleinen kirjastolaitos luultavasti tulevaisuudessakin korjaa tätä ongelmaa resurssiensa rajoissa -  tosin kirjastokaan ei ole kaikkien saavutettavissa.

Visertämisen idea on laiskuus ja julkisuushaluisuus?

Törmätessäni joitakin vuosia sitten ensimmäisen kerran Twitteriin ja mikrobloggaukseen, pähkäilin sen tarkoituksesta ja hyödynnettävyydestä. Laadin itselleni silloin tilin Twitteriin kokeillakseni palvelua uteliaisuudesta, mutta en keksinyt mitään sanottavaa siellä  – blogini tuntui paljon turvallisemmalta, käytännöllisemmältä ja eritoten tutummalta viestintäkanavalta.

Viimeisen viikon aikana olen päätynyt uudelleen heränneessä mikroblogipähkäilyssäni siihen johtopäätökseen, että mikrobogien idea on aika pitkälti julkaisun nopeudessa ja helppoudessa. Persoona saa näkyvyyttä netissä kirjoittamalla pari sanaa tai lyhyen virkkeen, ilman sen suurempaa sisällöntuotantoa ja ajattelua. Perinteisessä bloggaamisessa on toki mahdollista kirjoittaa lyhyitä viestejä tweettien tapaan, mutta kuitenkin varsinaisen bloggaamisen luonne edellyttää vähän parempaa sisällöntuotantoa.

Oma nettinäkyvyyteni perustuu selkeästi blogiini, joten mihin minä sitten voisin hyödyntää mikrobloggausta. Viimeaikoina en ole sairastamisen vuoksi jaksanut kovin tiheään päivitellä blogiani saatika käsitellyt siellä murto-osaakaan niistä ajatuksista ja asioista, joista olisin halunnut käsitellä. Tässä mielessä Twitteri voisi mahdollistaa lyhyempien ja samalla vähemmän valmisteltujen kommenttien julkaisemisen, mutta toisaalta taas ongelmaksi muodostuisi tällöin niiden katoaminen tweettitaivaaseen muun kaikenkarvaisen tweettauksen sekaan. Jos minä sattuisin omistamaan jonkin sortimentin älypuhelimen nettiyhteydellä, voisin varmaankin harkita tekeväni päivänmittaan lyhyitä kommentteja luennoista, esitelmistä näyttelyistä ja muista tapahtumista myöhempää blogissa tapahtuvaa käsittelyä varten, mutta monista syistä – joita en tässä halua eritellä – en aio siirtyä älypuhelimiin yms., joten tämä käyttötarkoitus jäänee hyvin rajalliseksi.

Lisäys 20.4.2010 11.46: Kirjoitettuani tämän päädyin Tuija Aallon blogin kautta lukemaan Kari A. Hintikan blogia ja kas vain uusimmassa postauksessaan hän aloittaa toteamalla mikroblogeista täsmälleen saman kuin minäkin yllä totesin omalta kohdaltani. Tuntuu hyvältä olla välillä oikeassa : )