-
Ensinnä ja tärkeimpänä: Jalkapallo. Jalkapallosta on viime aikoina kuultu jo ihan riittämiin koko alkaneen vuosikymmenen osaksi. Eiköhän unohdeta koko pseudopallo.
-
Kuninkaallinen avioliitto naapurissamme. Emmeköhän ole jo kuulleet Bernadotte-dynastian uusimmasta jäsenestä jo ihan tarpeeksi. Annetaan Victorialle ja Danielille jo rauha.
Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2010
Missä nuoriso, siellä sotku
Otsikko kertoo aika pitkälti mistä on kyse. Jostain syystä paikoissa, joissa nuoriso ja nuoret aikuiset viettävät aikaansa, on paljon sotkua. Katsokaa vaikka! Pitäkööt lystiä ja vaikka tappakoot itsensä siinä samalla, sama se minulle, mutta pakkoko sitä on aina ympäristö sotkea.
Älä anna feissarille!
Suur Jyväskylän Lehden päätoimittaja Tapani Markkanen kirjoittaa lauantaisessa (12.6.2010) pääkirjoituksessaan (pdf), Jyväskylän kävelykatua vaivaavasta kerjäläisongelmasta. Hän muistuttaa, etteivät romanikerjäläiset ole Jyväskylän kävelykadun pahin kirous, vaan sellaisesta käyvät meidän omat kotoperäiset kerjäläisemme, joita hienostuneesti kutsutaan feissareiksi.
Mitä enemmän rahaa kerjäläisille kävelykadun kulkijat antavat, sitä enemmän kerjäläisiä ilmaantuu jatkossa. Mitä enemmän feissarit onnistuvat kadulta uusia rahoittajia kampittamaan, sitä enemmän heistä on riesaa tulevaisuudessa.
- Tapani Markkanen -
Ehdottomasti juuri näin. Olivat kerjäläiset mitä laatua tahansa, ei heitä pidä ruokkia. Kielsihän jo pääministeri Vanhanenkin antamasta rahaa kerjäläisille.
