Jos kerran pankkiautomaatit ovat yhtä likaisia kuin julkiset vessat, niin kuinka likaisia mahtavat ihmiset olla julkisilla paikoilla. Yhtä likaisia kuin julkiset vessat? Ja kuitenkaan me emme ole kovin laajasti sairastuneita tai kärsiviä ihmisiä. Ilta-Sanomien jutun kaltaiset uutiset lähinnä pelaavat hygieniatuotteiden valmistajien pussiin ja pelottelevat tavallisia kuolevaisia ja etenkin neuroottisia ihmisiä. Näitä juttuja tuntuu tulevan aina tasaisin väliajoin, muutama vuosi sitten olivat vuorossa julkiset tietokonepäätteet bakteereineen kirjastoissa.
Koskahan ihmiset ja toimittajat alkavat ajattelemaan omilla aivoillaan? Esimerkiksi sanomalehti Keskisuomalaisen toimittajat olisivat voineet käyttää aivojaan pyytäessään yleisöä selvittämään heille poliisin tutkinnallisista syistä salaaman rikospaikan sijainnin ja muita tietoja koskien lauantaina löydettyä matkalaukkuruumista.
Alkavatko kaikki lehdet muistuttaa nykyään keltaista lehdistöä? Pitkään olen tiennyt, että Hesari on keltaista lehdistöä, mutta että Keskisuomalaisenkin taso alkaa jo laskea.
Status: -5