Sivistyslautakunta on Jyväskylässä päättänyt tehdä leikkauksia perusopetuksen alaluokilla, sen eräistä tärkeimmistä aineista. Suomen- ja englanninkielisen perusopetuksen kuudella luokalla leikkaus kohdistuu historiaan ja yhteiskuntaoppiin. Neljännellä musiikkiluokalla leikkaus kohdistuu ympäristö- ja luonnontietoon. Kuudes musiikkiluokka joutuu tulemaan toimeen vähemmällä biologia-maantieto-kombinaatiolla. Leikkaus kussakin aineessa on yksi viikkotunti.
Leikkaukset koskevat saman laajuisina myös toisen luokan kuvataidetta sekä neljännen luokan musiikkia, mutta näissä perusopetuksessa lähinnä harrastetasolla olevissa aineissa leikkausten merkitys ei ole merkittävä, etenkään yhteiskunnallisesti katsoen – lapset osaavat kyllä piirtää ja laulaa nuotinvierestä omalla ajalla itsekin, jos nyt kärjistys sallitaan.
Historia ja yhteiskuntaoppi, ympäristö- ja luonnontieto sekä biologia-maantieto, ovat yhteiskunnan ja sitä myöten myös yksilön kannalta erittäin tärkeitä aineita – unohtamatta lainkaan lähes kirosanan luonteen saanutta yleissivistystä. Historia opettaa, mitkä meidän edeltäjiemme virheet ovat olleet. Yhteiskuntaoppi yrittää kertoa, mitkä tämän päivän virheet ovat. Maantieto, biologia, sekä ympäristö- ja luonnontieto opettavat, miten asioiden pitäisi oikeasti olla ja mitä vielä on tehtävissä asioiden korjaamiseksi.
Lue lisää: Tiedote Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunnasta 22.2.