Satunnaiseurojen virta ei kelpaa (netti)kauppiaille

Perinteisessä kaupankäynnissä voin kävellä kauppaan, ottaa paketin kahvia, kävellä sen kanssa kassalle ja maksaa sen siellä. Kukaan ei vaatimalla vaadi tietoja minun henkilöllisyydestäni ja tunnistautumistietoja – ellen sitten maksa kortilla tai käytä bonus-kortteja.

Olisipa nettiostosten teko yhtä helppoa kuin kaupassa käyminen. Netissä kun on tehnyt ostokset ja siirtyy maksamaan, on yleensä myös pakko rekisteröityä, mikä on sangen typerää ja on omiaan karkottamaan satunnaisten ostosten tekijät. Henkilötiedot täytyy tietenkin joka kerta jollain tavalla toimittaa, mutta se on huomattavasti helpompaa ja etenkin nopeampaan kuin joskus vuosia luodun tilin salasanojen arvailu tai palauttaminen.

Mitä hyödyllistä saa nettikauppa satunnaisen ostajan rekisteröitymistiedoista, etenkin jos hän vielä kieltäytyy tilaamasta mainoskirjettä ja kieltää muunkin mainonnan, kuten jokainen järkevä kuluttaja tekee. Ei ainakaan niin paljoa hyötyä, että se riittäisi korvaamaan sen huonon maun, joka asiakkaalle kaupasta jää. Ilmeisesti satunnaisasiakkaiden eurot eivät ole tarpeeksi arvokkaita euroja nettikauppiaille.

Asiakkaiden rekisteröitymispakko on niin huonoa palvelua kuin vain voi olla. Onneksi on olemassa kauppoja, jotka eivät edellytä rekisteröitymistä.

Miksi vain ydinvoimaa vastustetaan?

Ydinvoiman vastustaminen on nykyään sekä muodikasta että käsittääkseni myös tiedostavan ihmisen velvollisuus tai jotain sellaista, mutta miksi nämä tiedostavat ihmiset eivät vastusta samalla tarmolla esimerkiksi kemianteollisuutta, jonka toiminnan tuloksena aiheutuu jatkuvasti tuhoja ja aina silloin tällöin myös ydinonnettomuuteen verrattavia tuhoja. Pienen mittakaavan kampanjointia ongelmien vähentämiseksi esimerkiksi ilmaston ja ihmisoikeuksien kannalta näkyy kyllä siellä sun täällä, mutta ei mitään suurempaa.

Ilmeisesti bensan tankkaaminen autoon tekee kemianteollisuudesta niin läheistä suurimmalle osalle meistä, ettei sitä itsessään haluta kritisoida – kritisoidaan korkeintaan hiilipäästöjä ja ehkä ihmisoikeuksia. Todellisuus kuitenkin on, että kemianteollisuus on vähintään yhtä vaarallista kuin ydinvoimakin. Historiasta löytyy useita teollisuusonnettomuuksia, joiden muisto elää vielä pitkään paikallisten ihmisten ja toivottavasti myös maailman muistoissa.

Esimerkkejä kemianteollisuuden onnettomuuksista (poimittu wikipedian listauksista):

• 21.9.1921:  Oppau, Saksa. Ammoniumsulfaatti ja –nitraatti varastojen räjähdys. 500-600 kuollutta. 2000 loukkaantunutta.
• 16.4.1947: Texas City, USA. Ammoniumnitraattilastissa ollut laiva räjähti. 578 kuollutta. 3500 loukkaantunutta.
• Maaliskuu 1967: Torrey Canyon –tankkerin haaksirikko Cornwallin rannikon edustalla.
• 10.7.1976:  Seveso, Italia. ICMESAn kemiantehtaalta karkaa dioksiineja myrkyttäen suuren osuuden Lombardian tasangossa. 3 000 eläintä kuoli suoraan ja 70 000 eläintä jouduttiin myöhemmin teurastamaan.
• 3.12.1984:   Bhopal, Intia. Metyyli-isosyanaattivuoto Union Carbiden tehtaalla. 20 000 kuollutta ja 570 000 vammautunutta.
• 24.3.1989:   Exxon Valdez –tankkerin öljyvuoto Kanadassa. 250 000 barrellinen öljypäästö arktisessa luonnossa.
• 23.5.2005:    Texas City, USA. Öljynjalostamon räjähdys. 100 loukkaantunutta ja 15 kuollutta.
• 20.5.2010:    Deepwater Horizon –öljynporauslautan palo ja öljypäästö. 11 kuollutta.

Tarkoitukseni ei ole ajaa ihmisiä boikotoimaan kemianteollisuutta tai lietsoa pelkoa, vaan muistuttaa kaikkeen toimintaan liittyvistä riskeistä. Viimekädessä on kyse riskien arvioinnista ja hyvästä suunnittelusta. Onko riski riittävän pieni saatuun etuun nähden.

Uusiutuvien energiamuotojen puolestapuhujille tahdon muistuttaa, etteivät heidän ajamansa energiamuodot ole lainkaan riskittömiä. Esimerkiksi raaka-aineiden hankinta ja jalostaminen sisältävät monia vaarallisia vaihteita. Uusiutuvia energiamuotoja tulee käyttää niin paljon kuin se on mahdollista, mutta ydinvoimaa ei saa nähdä uhkana uusiutuville energiamuodoille.

Tällä hetkellä ydinvoima on välttämätön paha, mutta olen optimistinen sen suhteen, että tulevaisuudessa ydinvoimaan liittyvät ongelmat pystytään ratkaisemaan.

SoMe-tiedotusta

Uutiset Japanin kahta ydinvoimalaa kohdanneesta tuhosta ovat saaneet ihmiset sankoin joukoin Internettiin etsimään tietoa ja vastauksia heitä huolestuttaviin kysymyksiin. Tiedonjanoisia on jo siinä määrin, että eri viranomaistahojen sivustot eivät ole kestäneet rasitusta ongelmitta. Niinpä esimerkiksi IAEA on siirtänyt tiedottomisensa toistaiseksi Facebook profiiliinsa. Meidän oma Säteilyturvakeskuksemmekin on joutunut ylirasituksen uhriksi ja jakaa informaatiota Twitter-tilinsä kautta.

Twitterissä on jo keritty arvostelemaan ainakin IAEA:ta huonosta kriisiviestinnän suunnittelusta, kun sivuston kävijämäärän kasvaessa on tiedottaminen jouduttu siirtämään kokonaan ulkopuoliselle alustalle. Ehkä kyseessä ei kuitenkaan ole huonosti suunniteltu kriisiviestintä, sillä sosiaalisenmedian kautta ihmiset tavoittaa melko hyvin ja suurimmalle osalle tavoitetuista some on jo entuudestaan toimintaympäristönä tuttu, joten tiedostuskanavan toimintaa ei tarvitse opettaa erikseen ja ihmiset pystyvät myös helposti välittämään informaatiota eteenpäin. Tavoitettavuus vielä paranee, jos kriisiviestintää toteutetaan samanaikaisesti useammilla eri alustoilla toisistaan riippumattomasti, jolloin yhden palvelun pimentyminen ei estä tiedon kulkua suurille massoille.