Päivän sitaatti alkoholijuomien lisäaineista

Helsingin Sanomat uutisoi tänään vapusta lisäaineteemalla kysyen “Tiesitkö, mitä kaikkea vappupullo sisältää?”. Juttu itse on aika mitään sanomaton sisällöltään ja kieleltään. Ainoa jutusta silmään pistänyt kohta oli se, jossa varoitettiin oluiden sisältävän ohramallasta. Varsinainen sitaatti löytyy jutun keskusteluosastolta.

— Ylipäätään alkoholijuomien yhteydessä käytävä lisäainekeskustelu on vähän samaa kuin pohtisi, onko rotanmyrkyssä kiellettyjä väriaineita. Laurinkylän äijä (27.4.2011 10.07).

Onko kansa liian tyhmä lukemaan suomea?

Ennen pääsiäistä Aamulehti otsikoi kulttuuriosastollaan “Vanhurskaus tarvitsisi uuden ymmärrettävän sana” (AL 21.4.2011). Jutussa käsitellään Jukka Palolan väitöskirjan lähtökohdista Mikael Agricolan ajoista periytyvää vanhurskas-sanaa. Palola esittää, että nykyisin vain teologisissa yhteyksissä käytettävä vanhurskas pitäisi korvata jollakin nykysuomen oikea-sanaa yhteydessä olevalla, sillä nykyajan ihmiset eivät enää ymmärrä vanhurskas tai vanhahtavammin vaa’anhurskas –sanan merkitystä. Luonnollinen vastine olisi varmaankin “oikeamielinen”.

Esimerkkitapaus on teologinen termi, mutta yhtälailla se voisi olla jotakin muutakin vähän käytettyä suomea. Suomenkielen kuihtumisesta ovat paremmat piirit olleet huolissaan jo pidemmän aikaa, mutta tällainen tieten tahtoinen kielen köyhdyttäminen poistamassa sanoja saa jo minutkin huolestumaan. Jos kansan äidinkielen ymmärrys on niin heikkoa, että suomesta joudutaan poistamaan sanoja ja korvaamaan niitä likimääräisyyksillä, niin koulujärjestelmämme on mennyt jossain pahasti metsään PISA-tuloksista huolimatta.

On toki totta, ettei kaikkia harvemmin käytettäviä yleiskielen sanoja voi muistaa ulkoa tai ainakaan niitä pysty tarkasti määrittelemään, mutta sitä varten meillä on sanakirjat ja sanastot. Omaa kielitaitoaan voi myös kehittää ja pitää yllä erilaisten “sana päivässä” –projektien ja myös aivan perinteisen lukemisen avulla. Jos jokainen opettelisi päivittäin muutaman itselleen tuntemattoman yleiskielisen sanan, niin voisimme ehkä estää yleiskieltämme köyhtymästä käyttäjien tyhmyyden vuoksi.

Eikä yleiskieltä pelastettaessa saa unohtaa myöskään murteita!

Urheilijoista kemianteollisuuden mannekiineja?

Harvoin luen urheilusivuja. Itse asiassa en koskaan, ellei siellä ole mahdollisesti joku tuttu tai sitten joku harvinainen tapahtuma, joka sattuu kiinnostamaan. Normaalit urheilu-uutiset menevät siis silmien ohi ja hyvä niin, sillä enhän minä urheilulta mitään ymmärräkään. Tällä kertaa minun silmiini kuitenkin sattui jäämään Hesarin otsikko: “Tutkija Videman puoltaa dopingin vapauttamista” (HS 21.4.2011).

Jutun mukaan Tapio Videman haluaisi sallia kilpaurheilussa dopingin, koska tälläkin hetkellä se on vain osa doping-tapauksista paljastuu ja salaillun dopingin terveyshaitat ovat oletettavasti suuremmat verrattuna tilanteeseen jossa doping-aineiden käyttäjä voisi vapaasti hankkia parhaimman ohjauksen doping-aineiden käytölleen.

Videmanin argumentit ovat luultavasti ihan päteviä, mutta onko doping-aineilla tehostetussa kilpailussa enää oikeastaan minkäänlaista mieltä. Ihmiset eivät enää kilpaile toisiaan vastaan, vaan kilpailevat siitä kenen sponsorilla on varaa hankkia tehokkaimmat litkut. Videman tavallaan sanoo “Doping-testauksen tila ja tulevaisuus – illuusiosta realismiin” –kirjoituksessaan urheilukansa haluaa tällaista. Onko siis niin, että urheilunystävät keskimääräisesti eivät välitä siitä katsovatko he sponsorin mainosta vai oikeaa urheilua?

Millaisen arvomaailman me oikein haluamme jättää perinnöksi jälkipolville? Haluammeko kertoa heille, että on oikein käyttää ylimääräisiä aineita – ainakin virheellisesti käytettyinä vaarallisiakin – puhtaasti tarpeettomaksi ylellisyydeksi luokiteltavan kansanhuvin vuoksi? Haluammeko viestittää heille, että kaikki säännöt, joiden rikkomista ei voi jälkikäteen jok’ikinen kerta osoittaa, ovat hyvällä omalla tunnolla poistettavissa?