Ennen pääsiäistä Aamulehti otsikoi kulttuuriosastollaan “Vanhurskaus tarvitsisi uuden ymmärrettävän sana” (AL 21.4.2011). Jutussa käsitellään Jukka Palolan väitöskirjan lähtökohdista Mikael Agricolan ajoista periytyvää vanhurskas-sanaa. Palola esittää, että nykyisin vain teologisissa yhteyksissä käytettävä vanhurskas pitäisi korvata jollakin nykysuomen oikea-sanaa yhteydessä olevalla, sillä nykyajan ihmiset eivät enää ymmärrä vanhurskas tai vanhahtavammin vaa’anhurskas –sanan merkitystä. Luonnollinen vastine olisi varmaankin “oikeamielinen”.
Esimerkkitapaus on teologinen termi, mutta yhtälailla se voisi olla jotakin muutakin vähän käytettyä suomea. Suomenkielen kuihtumisesta ovat paremmat piirit olleet huolissaan jo pidemmän aikaa, mutta tällainen tieten tahtoinen kielen köyhdyttäminen poistamassa sanoja saa jo minutkin huolestumaan. Jos kansan äidinkielen ymmärrys on niin heikkoa, että suomesta joudutaan poistamaan sanoja ja korvaamaan niitä likimääräisyyksillä, niin koulujärjestelmämme on mennyt jossain pahasti metsään PISA-tuloksista huolimatta.
On toki totta, ettei kaikkia harvemmin käytettäviä yleiskielen sanoja voi muistaa ulkoa tai ainakaan niitä pysty tarkasti määrittelemään, mutta sitä varten meillä on sanakirjat ja sanastot. Omaa kielitaitoaan voi myös kehittää ja pitää yllä erilaisten “sana päivässä” –projektien ja myös aivan perinteisen lukemisen avulla. Jos jokainen opettelisi päivittäin muutaman itselleen tuntemattoman yleiskielisen sanan, niin voisimme ehkä estää yleiskieltämme köyhtymästä käyttäjien tyhmyyden vuoksi.
Eikä yleiskieltä pelastettaessa saa unohtaa myöskään murteita!
