Pyörähdin tänään aika pikapikaan Jyväskylän Lyseolla par’aikaa järjestettävässä kierrätysaiheisessa tapahtumassa, Kierrättämössä. Kauniit puitteet oli tapahtuma itselleeen saanut liekö jo kohta entisestä koulusta. Käytävä oli kyllä hieman ahdas paikka kulkea, kun molemmilla reunoilla oli myyntipöytiä ja ihmisiä niiden takana. Ehkä yksi pöytärivi käytävää kohden olisi ollut parempi ihmisten kannalta.
Tapahtuman vaihtotorin sisältö oli vielä tunti avaamisen jälkeen aika pientä, jätin sinne kolme kirjaa ja otin kaksi kivannäköistä lautasta – sopivat keksien alle pöytään tai hyllyyn. Voisi ehkä käydä huomenna ennen sulkemisaikaa katsomassa mitä siellä vaihtotorilla on silloin – samalla 2 euron rannekkeella pääsee molempina päivinä kuulemma. Tämä vaihtotori ei sitten ole Keski-Suomen ainoa, vaikka Kierrättämön järjestäjät niin väittävätkin. Keurusseudun Luonnonystävät ovat jo vuosien ajan järjestäneet vaihtotoriaan Keuruun Haapamäellä, vaikka sen toiminta onkin tällä hetkellä rajoittunutta niin ei se siltikään ole loppunut.
Kierrättämön jälkeen kävin kahvilla kävelekadulla Sokoksen Pressossa, jonka latte ei ollut täysin hintansa (2,40€) väärtti. Ei se paha ollut, mutta ei erityisen hyvä. Automaatti sentään valmisti ensin maidon ja sitten kahvin perään. Liekö sitten automaatissa syy kahvin laatuun vaiko raaka-aineissa.
Matkalla kahvilta kirjastolle näin kadulla isoa kannelta (21-kielinen?) soittavan tytön ja Kaupunginkirkon edessä tupakoivan hääseurueen, jota Fidan rahankerääjä onnitteli.
Kirjastossa vapautin BookCrossing-pisteellä kaksi kirjaani kiertoon. Kirjasto on ihanteellinen paikka BookCrossing-pisteelle, jo luonteensa vuoksi, mutta myös lukijoiden tavoitettavuuden vuoksi.