Kymmenen kiloa kahvia

Suomalaiset kuluttivat paahdettua kahvia vuonna 2010 keskimäärin kymmenen kiloa paahdettua kahvia per henkilö eli noin 5,38 miljoonaan kiloa yhteensä, kertoo Paahtimoyhdistys tiedotteessaan.

Tokihan on selvää, että todellisuudessa keskimääräinen kahvinkuluttaja juo huomattavasti enemmän kuin tuon kymmenen kilon edestä, sillä suomalaisten joukossa on monia, jotka eivät juo lainkaan tai vain pieniä määriä kahvia.

Samaisessa Paahtimoyhdistyksen tiedotteessa kerrotaan kulutuksen kohdistuvan pääasiallisesti vain kevyesti paahdettuihin kahvimerkkeihin. Syyksi tähän uumoilen kuluttajien makuhermojen sijasta kukkaronnyörejä, sillä usein tuppaa enemmän paahdettu kahvi olemaan kalliimpaa suuremman raaka-aineiden tarpeen ja paahtamisessa kuluneen pidemmän ajan vuoksi.

Sanotaan, että suomalaiseen  veteen sopii parhaiten vain miedosti paahdettu kahvi, mutta minusta kaikki tummapaahtoiset kahvit ovat sopineet käyttöveteen Jyväskylässä ja Keuruulla vallan mainiosti. Samaa ei taas voi sanoa miedosti paahdetuista kahveista, joista osa on  melkoista myrkkyä maultaan ja epämääräistä näöltäänkin.

Mitä kahvin kohonneeseen hintaan tulee, niin se on loppujenlopuksi yhdentekevää niin kauan kuin on ylipäätään varaa ostaa kahvia. Kahvi on ylellisyystuote ja siksi laaduttoman kahvin ostaminen – millä tahansa hinnalla – on rahantuhlausta.

Yksi vastaus artikkeliin Kymmenen kiloa kahvia

  1. Aika mielenkiintoista tietoa. Itse rupesin ajattelemaan että kun firmat/pankit toimittavat yrityslahja na asiakkaille kahvipaketteja, jotka on tuunattu firman logoihin, niin mitähän kahvia ne sisältää. Olen työkavereilta koittanut kysellä maistuuko heidän mielestään kulta katriinalle, juhlamokalle vai pressalle, mutta kukaan ei ole pystynyt vastaamaan. Että onko niissä sittenkään mitään eroja?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s