Nykyään voisi kuvitella, että ensimmäisenä tietoa etsittäisiin Internetistä, mutta läheskään aina ei niin kuitenkaan tapahdu. Esimerkiksi tänään, kun naapuri kysyi paikallisen nuohoojan numeroa, ensimmäisenä plärättiin puhelinluettelon keltaiset ja harmaat sivut. Tietokoneen käynnistäminen ja sen ääreen meneminen olivat aivan liian hitaita keinoja verrattuna hyvin järjestettyyn puhelinluetteloon. Ongelmaksi vain muodostui nuohoojan tietojen puuttuminen puhelinluettelosta. Netistä onneksi löytyi sen haetun nuohoojan yhteystiedot, kun tiesi nuohoojan nimen.
Tällä Internet-aikakaudella ei yrityksillä ole edelleenkään varaa laiminlyödä näkyvyyttään muissa medioissa, kuten kätevässä ja kompaktissa puhelinluettelossa.
Täytyy myöntää, että vielä pari vuotta sitten ajattelin hieman yksioikoisemmin puhelinluetteloista, mutta kokemus karttuu iän myötä. Lue tästä mitä kirjoitin silloin – monelta osin olen kuitenkin edelleen vanhan kirjoitukseni takana.